Singaporessa on maailman paras ja teollisuusmaiden halvin terveydenhoito ja matalin lapsikuolleisuus. Osmo Soininvaara vaatii Suomeen ”jotain Singaporen terveystilien kaltaista”. Singaporen malli on hyvin kapitalistinen: tehokkuus tulee vapaasta kilpailusta, asiakkaan valinnoista ja korkeista omavastuista. Terveystilein, vakuutuksin ja tuin on onnistuttu varmistamaan hyvä hoito kaikille tehokkuuden ja kannustavuuden pahasti kärsimättä.
Singaporen on taloudellisesti (muttei muuten) maailman 2. vapain maa. Sen asukasluku on 4,6 miljoonaa[2], BKT 43 300 $ PPP/asukas[3] (2006; Suomi 33 170[4]).
Singaporen terveydenhoito
USA:n terveydenhoito on tehty rankalla sääntelyllä järjettömän kalliiksi eurooppalaiseen verrattuna. Silti professori Bryan Caplanin mukaan Singaporeen verrattuna eurooppalainen terveydenhuolto näyttää usalaiselta.
Singaporen terveydenhoitojärjestelmä on maailman paras ja kehittyneen maailman halvin
Terveysmenot ovat 3,2 % BKT:sta (Suomi 8,2 %, USA 16 %), terveydenhuoltomenot henkeä kohden ovat $1228 (Suomi $2840, USA $7290, mistä julkisen sektorin osuus (47,2 %) on suurempi kuin Suomen koko summa), julkisen sektorin osuus 32,6 % (Suomi 74,2 %, USA 47,2 %), elinajanodote vastasyntyneillä 79,7 v. (Suomi 79,4, USA 78,1)[7] Toisen tiedon mukaan vastasyntyneiden elinajanodote on 82 v. (USA 78 v.)[2].
Lapsikuolleisuus on Singaporessa maailman pienin, 2,31 lasta tuhatta syntymää kohden (Suomessa 3,47)[8].
”Loistavat terveystulokset halvalla, täysi valinnanvapaus”
Maailmanpankin mukaan Singaporen mallin terveystulokset ovat loistavia, kustannukset ovat matalia ja asiakkaalla on täysi valinnanvapaus palveluntarjoajien ja hoidon laadun suhteen[2]. Maailmanpankki kehuu myös sitä, miten malli pitää huolta köyhistä[2].
Singapore vs. USA
Singaporelaiset maksavat terveydenhuollostaan viidenneksen siitä mitä usalaiset mutta saavat paljon paremman terveyden[2]. Tämä johtuu pitkälti kannustimista: ihmiset maksavat terveydenhoitomenoistaan ison omavastuun itse[2]. Terveystilit (Medisave), vakuutukset ja hätätapauksessa valtion apu varmistavat, että kaikki saavat kuitenkin riittävän hoidon[2].
Lapsikuolleisuus on kolmannes USA:n tasosta ja elinikä pidempi (82 vs. 78 vuotta), vaikka USA:ssa on tuplasti lääkäreitä ja hoitajia, kuusinkertaisesti hammaslääkäreitä ja kolminkertaisesti farmaseutteja[2]. Tähän saattaa vaikuttaa taloudellinen kannustin pitää huolta omasta terveydestään (mm. hampaat) ja pitää menot kurissa. Valtio maksaa vain neljänneksen (US$ 381/asukas, seitsemäsosa USA:n luvusta), työntekijät työnantajineen 3/4 maan terveysmenoista.
Omavastuu terveystileiltä ja kilpailu pitävät kulut vähinä
Professori Bryan Caplanin mukaan Singaporen järjestelmä perustuu yksilökohtaisiin kannustimiin, ja siinä: [6]
Professori Phuan mukaan yksityinen päätöksenteko, kannustavat omavastuut sekä julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien välinen kilpailu ovat syinä terveydenhoidon tehokkuuteen[2].
Potilaat ja tohtorit päättävät
Iso syy korkeaan tulokseen vähin kuluin on se, että potilaat ja tohtorit tekevät päätökset, eivät byrokraatit ja vakuutusyhtiöt[2]. Valtio lähinnä tarjoaa turvaverkon ja hoitaa rahoittaa ennalta ehkäiseviä kampanjoita[2].
Terveystili
Tyypillisesti työnantaja maksaa 20 % ja työntekijä 13 % palkasta terveystilille (Medisave/CPF)[2]. Vastaavasti verotus voidaan pitää matalana{lähde}. Terveystililtä voi maksaa perheen sairaalamenoja ym. valtionsairaaloiden (tuettuun) hintatasoon asti[2]. Tämän ylittävät menot maksetaan omilla rahoilla tai vakuutuksin[2]. Valtio sääntelee hieman hintoja ja palveluita mutta paljon vähemmän kuin esimerkiksi Britannia tai Saksa[2].
Singaporen ikärakenteen myöhemmin heiketessä terveydenhoitoon saatetaan tarvita lisää verovaroja kuten muissakin maissa. Arvostelijatkin kaipaavat vain hienosäätöä, ei järjestelmänmuutosta. [2]
CPF (Central Provident Fund) -tilit otettiin käyttöön pakollisina työeläkesäästötileinä vuonna 1955. Ne koostuvat kolmesta osasta: ”tavallinen tili”, jota voi käyttää asunnonostoon, sijoituksiin ja koulutukseen; ”erikoistili” eläkevakuutuksiin ja ”Medisave” (terveystili) terveysmenoihin ja -vakuutuksiin. Nopeasti tai halvalla valmistuvat voivat siirtää koulutustilinsä ylijäämän CPF-tililleen. [12]
Useat henkilökohtaiset menot on siis siirretty valtion kukkarolta pääosin oman CPF-tilin kontolle kannustavuuden lisäämiseksi.
Yksityiset ja julkiset palveluntarjoajat
Yksityiset hoitavat 80 % perusterveydenhoidosta ja 26 % sairaalapaikoista[2]. Skaalaetujen saavuttamiseksi laatu- ja hintakilpailun pahemmin kärsimättä maassa on kaksi suurta julkista palveluntarjoajaa (NHG & SingHealth) sekä vapaa määrä yksityisiä kilpailijoita[2]. Julkiset klusterit tuottavat yksityiskohtaiset suoritusluvut sekä vertailun kansainvälisiä standardeja vasten pyrkien maksimoimaan ”terveiden elinvuosien” määrän, ei vain parantamaan sairauksia[2].
WHO:n mukaan vuonna 2005 valtio maksoi 31,9 % Singaporen kaikista terveysmenoista (eli 363 $ PPP, kokonaismenot 1140 $ PPP eli 3,5 % BKT:stä, Suomi 2472 $ eli 7,6 % BKT:sta 2006[10])[11].
Miten muutos tehtäisiin?
Mikäli Singaporen malliin halutaan siirtyä vähitellen, voidaan ottaa käyttöön terveystilit ja siirtää niihin osa niistä verovaroista, jotka nyt menevät terveydenhoitoon. Tämän jälkeen voidaan lisääntyvästi vähentää verotusta ja korvata sitä terveystilisäästämisellä. [2]
Maailmanpankin mukaan Singaporen malli on toteutettavissa niissäkin maissa, joissa ei ole kansallisia eikä kattavia yksityisiä terveysvakuutuksia[2].
Historia
Singaporesta tuli Britannian siirtokunta 1819. Se sai itsehallinnon 1959 ja itsenäisyyden 1965. Pääministeri Lee Kuan Yew (People’s Action Party (PAP)) siirsi vallan Goh Chok Tonille vuonna 1990 ja pojalleen Lee Hsien Loongille 2004. Presidentti on seremoniallinen, ja PAP sai 66 %:lla äänistä 82 paikkaa 84:stä parlamentissa vuonna 2006. [12]
Taloudellisesti vapaa muttei vapaa
Singapore on maailman taloudellisesti 2. vapain maa. Muuten se ei ole vapaimpia (poliittinen vapaus 5/7, kansalaisvapaudet 4/7) vaan melko konservatiivinen joskin on alueellaan keskikastia.
Singapore on vuosia ollut taloudellisesti maailman 2. vapain maa edellään vain Hongkong.
Sen sijaan asteikolla 1…7 (1 = vapaa) poliittinen vapaus (demokratia ym.) on 5 ja yksilönvapaus 4 (Suomi & USA 1 & 1, Malesia 4 & 4, Philippiinit & Papua 4 & 3, Indonesia 2 & 3, Thaimaa 5 & 4, Vietnam (komm.) 7 & 5, Kambozha (ex-komm.) 6 & 5, Kiina & Laos (komm.) 7 & 6, Taiwan 1 & 2, Itä-Timor 3 & 4, Venäjä & Brunei 6 & 5).[1]
Korruptio on maailman 4. vähäisintä[12].
Oppositioehdokkailta vaaditaan suuria korvauksia kunnianloukkauksista. Sananvapautta ja yhdistymisvapautta rajoitetaan muka ”islamistisen terrorismin uhan ja tulenarkojen rotukysymysten vuoksi” [ilmeisesti roturiitoja]. [12]
Oppositiota äänestävät vaalipiirit saavat vähemmän taloudellisia tukia (mm. infrastruktuuriin) – keino hyödyntää maan (vähäisehköjä) taloudellisen vapauden rajoituksia ihmisoikeuksien rajoituksiin.
Suomen malliin verrattuna Singaporen terveydenhoidossa ei ilmeisesti ole mitään elementtejä, jotka olisivat ristiriidassa vapauden tai demokratian kanssa, ennemmin päinvastoin.
Mitä kapitalistisempi, sen parempi?
Seuraavassa on kuvitteellinen valtavirtaliberaalin (V) ja libertaristin (L) välinen keskustelu.
V: Singapore osoittaa, että vapaampi kilpailu, asiakkaan valinnanvapaus ja vastuu kustannuksista tuottavat terveydenhoidonkin alalla tehokkaamman lopputuloksen.
L: Siis luultavasti täysin vapaassa taloudessa tulos olisi vielä tehokkaampi.
V: Noinhan se kiistatta monilta osin olisi, mutta ehkä tuo hinnanjulkistuspakko parantaa kilpailua.
L: Ehkä, mutta toisaalta kaikki tuollainen sääntely vaikeuttaa pienyritysten tuloa markkinoille, koska se aiheuttaa heille suhteessa suurimmat kulut. Ehkä heillä ei edes ole valmiiksi tietoa kaikkien toimenpiteiden kustannuksista – tai mistä poliitikot voivat ennalta edes tietää, mitä ongelmia he pakkomääräyksillään aiheuttavat. Lisäksi poliitikoille tulee liian helpoksi lisätä sääntelyä. Tällaisista syistä pitkällä aikavälillä hyvää tarkoittavakin sääntely usein osoittautuu huonoksi ajatukseksi.
V: Hmm. Mutta tehokkuudesta saa tinkiä, jos köyhät hyötyvät siitä tarpeeksi. Singaporessa on keksitty keinot yhdistää kapitalistisen mallin hyvät puolet: markkinalähtöisyys / asiakkaan valinnanvapaus, asiakkaan kustannusvastuu (melkein kaikilta suurimmaksi osaksi) ja kannustavuus, ja sosiaalisen mallin hyvät puolet: kaikki saavat hyvän terveydenhoidon – itse asiassa paremman kuin vähemmän kapitalistisissa maissa, maailman parhaan. Vakuutuksilla on pidetty huoli, että pahat sairastumiset eivät liiaksi mene valtion kontolle, ja terveystileillä on varmistettu riittävä säästäminen menoihin, jotka muuten jouduttaisiin hoitamaan sosiaaliturvalla.
L: Ehkä tuo on iso parannus Suomen malliin puhumattakaan [[USA:n terveydenhoito|USA:n ylisäännellystä mallista]], mutta tuollaisetkin pakot ja sääntelyt ovat silti hyvin haitallisia. Täysin kapitalistisessa mallissa omavastuut olisivat täysiä – sikäli kuin niihin ei oteta vakuutuksia, se olisi paljon tehokkaampaa ja siinä sääntely ei rajoittaisi innovaatioita. Tehokkuuden lisääntymisen ansiosta lähes kaikilla olisi varaa tuota maailman parastakin parempaan terveydenhoitoon. Ehkä ne harvat poikkeustapauksetkin saisivat paljon parempaa hoitoa kuin nyky-Suomessa, hyväntekeväisyyden ansiosta. Jo nyt lääkärit hoitavat usein köyhiä maksutta, ja kapitalistisessa maassa siitä tulisi tapa, lisäksi hyväntekeväisyysjärjestöt ja -ihmiset tukisivat tällaista sekä rahoittaisivat köyhille vakuutuksia.
V: No, ehkä kapitalistinen malli olisi vieläkin parempi, en tiedä, mutta sitä eduskunta ei hyväksyisi. Singaporen malli olisi iso parannus, ja se voisi Suomessa toteutuakin, kun Osmo Soininvaarakin kannattaa sitä.
Lisätietoja:
Vapaasana.net 