Mainonta paitsi levittää suoraa informaatiota myös antaa tuotteiden laadusta kertovaa epäsuoraa signalointia: luotettavimpia tuotteita ja brändejä kannattaa yleensä mainostaa enemmän kuin epäluotettavia. Lisäksi kulttuurimme ja taidemakumme on lähinnä muiden vaikuttamana syntynyttä, ei sisäsyntyistä, mikä ei tee mieltymyksistämme epäoikeutettuja tai pahoja tai musiikinopettajastamme pahaa mainostajaa. Mainontaa on myös poliittinen ja yhteiskunnallinen viestintä.
Monet taloustieteilijät kuten Scott Sumner ja ainakin karkeasti Paul Krugman vaativat keskuspankkeja pitämään talouden pysyvästi 5 %:n nimellisen BKT-kasvun uralla. Rahapolitiikka olisi sääntöpohjaisen mekaanista ja uskottavaa ja silti sokkien tullen joustaisi inflaatio ja reaalipalkka eikä työttömyys. Ben Bernanke ilmoitti äsken Fedin harkitsevan askelta tähän suuntaan.
”Laatudokumentti” väittää lamppukartellin lyhentävän tahallaan hehkulamppujen elinikää, jotta ihmiset joutuisivat ostamaan useammin uuden. Oikeasti pidempi-ikäisiäkin lamppuja saa, mutta fysiikan lakien vuoksi ne välttämättä kuluttavat epäekologisen paljon sähköä ja siksi on edullisempaa ostaa lyhytikäisempiä lamppuja. Suuri osa "suunniteltua vanhenemista" on harhaista vasemmistolaista salaliittoteoriaa, ja kilpailun tehostuminen pakottaisi tuottajat ajamaan tehokkaammin kuluttajan etua.
Kuten avainsanojen valinnastani näkyy jo, aihe koskee hiukka kaikkea. Niin koskee Yhdysvalloista lähtenyt Occupy-liikekin.
Occupy Wall Street on 17.9.2011 alkanut äärivasemmistolaisen antikapitalistinen mielenosoitusliike, jossa tosin on libertaristejakin mukana. Puolet vastustaa ja puolet kannattaa pankkien pelastuspaketteja. Ammattiliitot tukevat liikettä saadakseen tullimuurit rajoille ja huono-osaiset pois työmarkkinoilta kilpailemasta. Kiina, Pohjois-Korea ja Iran tukevat liikettä.
Rikkaammat sosialistiset maat Pohjois-Koreasta Venezuelaan ja Kuubaan ovat köyhtyneet, köyhemmät kapitalistiset maat Etelä-Koreasta Hongkongiin ja Chileen ovat rikastuneet suunnattomasti. Kapitalismi ja muu liberalismi ja valistus tuottivat teollisen vallankumouksen, mutta teollinen vallankumous ei siis yksin ole tehnyt maailmasta 50 kertaa rikkaampaa kuin 200 vuotta sitten.
Vuonna 2003 Ruotsi torjui eurojäsenyyden oikeistoliberaalien äänillä. Heidän ei-kampanjansa aikana Nobel-palkittu taloustieteilijä Milton Friedman varoitti, että euroalue hajoaa 10 vuodessa. Friedmanin mukaan euro tuotti Irlannin ja Espanjan kaltaisille maille liian matalan korkotason ja kuplia, Kreikan kaltaisille maille taas menojen, palkkojen ja lainojen kestämätöntä paisumista.
Helsingin Sanomat uutisoi eilen Korkeimman Hallinto-oikeuden päätöksestä, jossa Vantaan kaupunginhallituksen todettiin rikkoneen yhdenvertaisuusperiaatetta valtuuttaessaan omakotitalotontin myynnin kaupunginvaltuutetulle. Lehti nosti aiheellisesti valituksen perustelun esille.
Viimeisimmät kommentit
3 viikkoa yksi päivä sitten
4 viikkoa 12 tuntia sitten
5 viikkoa 20 tuntia sitten
6 viikkoa 2 päivää sitten
7 viikkoa 3 päivää sitten
11 viikkoa 6 päivää sitten
17 viikkoa 4 päivää sitten
17 viikkoa 4 päivää sitten
17 viikkoa 4 päivää sitten
18 viikkoa 23 tuntia sitten