Kuten avainsanojen valinnastani näkyy jo, aihe koskee hiukka kaikkea. Niin koskee Yhdysvalloista lähtenyt Occupy-liikekin.
Masentuneet ja ahdistuneet eivät tapa muita useammin. Skitsofreniaan auttaa parhaiten lääkitys. Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ei juuri ole hoidettavissa. Alkoholismin ja koulukiusaamisen vähentäminen voisi auttaakin. Koulusurmaaja kertoo yleensä teostaan ennalta, joten ilmoittamiskynnystä pitäisi madaltaa.
Leninin opein 1900-luvulla sosialistit taistelivat perusteollisuuden sosialisoimisesta. Nykytalouden ratkaisevat kasvusektorit ovat terveydenhoito ja koulutus. Lisääntyvä valtiokontrolli estää näiden innovaatioiden, tehokkuuden ja laadun tarvittavan kasvun ja jähmettää taloudet kuten kävi perusteollisuuden sosialisoineissa maissa. Valtio lisää paitsi tehottomuutta myös ylikysyntää: terveydenhuollon ja koulutuksen lisärahoituksen hyöty on tutkimusten mukaan lähellä nollaa.
Sairaiden tervehdyttäminen on hyvä tavoite. Terveyserojen kaventaminen ei ole, koska siihen kuuluu terveiden sairastuttaminen. Vähätuloisten vaurastuttaminen on hyvä tavoite. Tuloerojen kaventaminen ei ole, koska siihen kuuluu hyvätuloisten köyhdyttäminen. Lisäksi, kun tuloerot jossain maassa kasvavat, terveys paranee, elinikä kasvaa ja lapsikuolleisuus vähenee. Arkkipiispa on väärässä.
Pandemrix-rokotteen jälkimainingeissa julkinen ja yksityinen mielipide rokotuksista ovat yhtäkkiä eronneet voimakkaasti. Tämänhetkinen keskustelu pelottaa itseäni: aiheessa ollaan kovaa vauhtia menossa metsään, vaikka samalla rokotukset ovat aihe joka mielestäni on aivan erityisen olennainen rajatapaus ja mittatikku liberaalille poliittiselle ajattelulle.
Singaporessa on maailman paras ja teollisuusmaiden halvin terveydenhoito ja matalin lapsikuolleisuus. Osmo Soininvaara vaatii Suomeen ”jotain Singaporen terveystilien kaltaista”. Singaporen malli on hyvin kapitalistinen: tehokkuus tulee vapaasta kilpailusta, asiakkaan valinnoista ja korkeista omavastuista. Terveystilein, vakuutuksin ja tuin on onnistuttu varmistamaan hyvä hoito kaikille tehokkuuden ja kannustavuuden pahasti kärsimättä.
Barack Obama on allekirjoittanut terveydehuollon uudistamiseen tähtäävän lain, jota on pidetty Obaman merkittävimpänä sisäpoliittisena tavoitteena. Lain tarkoitus on laajentaa sairausvakuutuksen piirissä olevien määrää ja hallita nopeasti nousevia tervendenhuollon kustannuksia, mutta saattaa pikemminkin johtaa vakuutettujen määrän laskuun ja terveydenhuoltokustannusten kasvuun. Pahimmassa tapauksessa koko liittovaltio voi rampautua, jos se ei ratkaise julkisen terveydenhuollon ja eläkejärjestelmän rahoitusongelmia.
Tulipa taas yksi raflaava otsikko postissa: pornon käyttö vähentää seksirikoksia. Taidan jälleen kerran olla täsmälleen puoliksi samaa mieltä.
Viimeisimmät kommentit
3 viikkoa yksi päivä sitten
4 viikkoa 12 tuntia sitten
5 viikkoa 20 tuntia sitten
6 viikkoa 2 päivää sitten
7 viikkoa 3 päivää sitten
11 viikkoa 6 päivää sitten
17 viikkoa 4 päivää sitten
17 viikkoa 4 päivää sitten
17 viikkoa 4 päivää sitten
18 viikkoa 23 tuntia sitten