Kuinka liberaalin puheen voi perustella?
KT Ritva LIndroos http://www.collega.palvelee.fi
Kausaalinen luutuminen perusteisiin ei voi auttaa yhteiskuntaa tukemaan muuta, - sillä jos muuta on, se tarvitsee osakseen jälleen uusia aiheita, - kuin unelmia ja vapauksia, joista päästään tukemaan muutokset ulos maailmalle. Luutuneisuus tukee enemmän kalliita vapauksia, kun tarvitaan enemmän ja enemmän tukea, josta saa lukea, kuka tai ketkä ryhmät asioita omistaa. Päästään pois maailman kutsusta, jos annetaan tila politiikan tai tieteen tuntemiselle ja useammin etuoikeutettujen logiikan perusteella, koska tukeminen on osallisuutta. Saa tippuvia pieniä lahjoja maailmasta,jossa tunnetaan se tai tämä ideologia. Ulos, ja sitten maailmaan jonne jo on saateltu oikea totuus. Niitä pitää etsiä, ja jos löytää, sitä tulee vaatia tukemaan ja enemmän, että päästään lahjoittamaan se seuraaville. Uskon, että on lähetystyötä hyvinvointivaltion ideologiasta käsin, ja minne viedään suomalaisen työn unelmaa, ammattiyhdistysliikettä, sosiaalipolitiikka ja muuta, saadaan oikea usko. Toivon, että paremmuus säilyy. Muutoksen taso voi olla suuri, jos joskus toisin aletaan uskomaan, sillä varoja -vaikka vähänkin-sallii nykyisin ihmisille annettu suora tuki. Luutuneisuus näkyy siinä, kuinka avautuu uudet maailmat. Niihin olisi mahdollisuus, kun tunnetaan paremmin hallitseva tuotanto, talous tai malli. Tunnettua? Ehkä ei, sillä mukana seuraa usein -vaikka ilman tunteitakin - oma etu, ja sitä varten osataan tahtoa ja ajetella sekä siihen onnellisesti pyrkiä. Oma etu on järkevää tahtoa, ja se pitää puolustaa. Tällainen oma etu - ajattelu vie loogisesti maailmaan, johon yhä vähemmän kutsutaan, sillä ne jaettavat edut luotetaan yhä pienemmän saaliin varaan. Saalis ja apu? Yhteinen talous voi huonosti, ja maailma kutsuu saalille? Kuka siihen pääsee, se katsotaan ja jaetaan omien kesken. Niin saa edun valtamahtipeli, josta päästään osaamaan, kuka hallitsee logiikan.
Nythän on tunnettua peliä sekin, kuinka ihmiset autellaan pelaamaan. Annetaan sopiva väli tai megatähti, johon luodaan uskoa, ja siihen pyritään. Mekin,jos osaamme, autamme. Julkisuuden kuuluisuus - unelmako? Tähtihetki, kun kuunnellaan - minuako? Tulevaisuus on heti! Se lause muistakaa. Se on mahdollisuus uskoa maailmalle, että minä se olen. Tulkaa kuulemaan ja auttakaa. Sitten myyn osani, ja maailma saa uuden leirin. Se pelastaa uusia auttajia. Saadaan peli. Menot muuttuu monimutkaisiksi ja vaikeiksi, kun saa tilaa enempi peli, mutta se kestetään. Uskollinen auttaja? Se katsoo etuaan, ja saa auttaa, kun tarvitaan. Niin on politiikka luotu, mutta yhden kärsijän etu merkitään tukemaan muutosta kohden sotia ja valtaa. Se merkitsee edun ottamista puolesta maailman tai valtion, ja se autetaan. - Välttäminen, se lienee kommunikatiivista.
On parasta olla oma itsensä ja välttää "vapinaa", johon sitoo liika uskoa tai etua tukea ja auttaa vapaita tunteita tuottavien etulogiikkojen hankkimiseksi. Vapina on ilmaus tulosta,jos ihmiset ei usko ja auta. Pelkoko? Ei vaan vapina, josta päästään ilmaisuun. Kun se laantuu, tukee oma itseys. Siten on oikeus tukea. Saa tilan, ja apu, se merkitsee tuloksia uuden vapauden tahtoa vasten ilmaistuna. Se katsoo etuaan sekä valistaa, mihin vaan, mutta vapaa on ilmaus tai runouskin, sillä niitä teitä nykyään valistetaan. Valistuksen henki, se muuttuu paremmaksi, kun se ilmaus kehittyy, minkä varassa itsekkään ilmaus on hyvä eli muuttuu kehittyneemmäksi, älyäkin vaativaksi. Saa tilaa kehittyä, jos kehittää ilmaisun. Siitä käsin voisi auttaa jatukea muita. Kehittäminen ei ole muukaan tapa kuin avun jakaminen, sillä olemme mestareita omassa työssä. Se työ on henkistä tai myös taloudellista, mutta muutos on selkeä etu jokaiselle, jonka päämäärä on jakaa valistuksen etua.
Ammatti, se muodostuu yhä useammin oman työn varaan. Uskoako? Se merkitsee enemmän pienyrittäjien tekoja. Niitä tukee valtio, kunhan saa useammin tilan ihmisen oma työ. Pienyrittäjät, niitäkö autetaan? Suomessa tekoja tehdään myös yrittäjien hyväksi, mutta muutoksen valta on yhä useammin rahalla, josta saa tukea, jos sen kerää. Sen vuoksi pitäisi auttaa työelämää omistajaksi ja senkaltaisen liberaalisen ajattelun edustajaksi, joka suvaitsee uudistaa työelämää. Siitä käsin voisi olla hyvin perillä omien taloudellisten toimintatapojen keräämisestä. Tähän luottaa suomalainen, vaan usein se luutuneisuus on etu, joka estää. Yhteiskuntaremontti, onko tosi? Toivottavasti valtio pienentää korrelaatiota, josta synnytetään teot vaan yhä useamman turhan kuoleman puolesta, vaatimuksen saada ja osata, elää. Vaatimuksen korkeudella se pettymyskin syntyy,kunnes sitten huomataan, on aika unohtaa. Saa sijan - toivottavasti rauha, mutta samalla tuloksia puolesta vapauksien ja tuloksia puolesta uuden työn, ja uskoa autetaan. Hyvinvointia tukee ajatukset työstä, josta ei tule tulosta, mutta vapaus kaventuu? Siis, päästään uskomaan, kuinka mallia parantaa, jos annetaan apu ulkoa ja muututaan kohden valistuneen remppademokratian valistusta. Muututaan, annetaan olla, mennään paremmin mukaan muutoksiin, joista pääsee eteenpäin. Sallitaan uskonvaraisuus, talous ja työnteko, mutta mallitetaan se uudella tavalla. Teemmekö niin? Tupaantuliaisia vietetään kunnantalolla yhä usemmain, koska tuloksia on tulossa, jos osaamme. Kunnantalo demokratiaksi, sinne autellaan kaikki puhumaan, talkootyötä tekemään. Demokratia - se olkoon meidän!
Talkoohenki, sekö demokratiaa? Sallitaan. Tulokset voisivat auttaa. Talojakin rakennetaan ja muutosta parannetaan, vaan aika, se muuttaa muotoa. Maailmalta tulee vaikutteet, ja malli, ne kohentuu. Saadaan esille maailma. Tulemme. Menemme. Muutokset alkaa. Uskotaan. Teemme työn taloudeksi ja saamme tuloksen omaksi vapaudeksi. Suvaitsevaisuus - sekin sallittakoon, kun muuten henkeä ei ole. Tehtäköön se uudella tavalla, niin kuin on ollut. Se perustukoon yhä uudempaan suurten maailmojen kuvaan, johon perustellaan jokainen yksikkö - ihan kuin aikaisemminkin, mutta saadaan tila olla oma itsensä. Itsenäisyys, se yksilölle ja tuloksellisuus, sekin yksilölle, mutta tuloja voi jakaa. Sekin tarvitsee tuekseen yhä enemmän uudistusta, jolla pääsee eroon lakaisun kunniasta eli ongelmat hoidetaan. Me saadaan tila olla. Sosiaalinen, voisiko se olla liberaalimpi ainakin ihmisten työssä, jos siihen perustetaan oma yksikkö jokaista uskollista työtään harrastavaa varten. Se olisi samalla muutos kohden vapautta eli muutos sulkee kaiken, mitä liberaali ei voi käsittää. Se sulkee pois konservatiivisen muutoksen sekä sosiaalisen avun tarpeen, koska uskotaan, että henkeä tuottaa, kun samalla luotetaan vapauteen ja yksityisyyteen, millä pelastetaan yhteiskunta. Yhteisyys? Se pelastuu, mutta tarvitsemme talkoita. Liberaalin talkoon idea on totuus, josta väitellään. Totuus, josta voi väitellä vaan aikaahan on väitellä. Kunnantalo olisi hyvä.