Saksilaisten hyvä tahto.

Arto oli saksan maalla tupakalla paikassa nimellä Wallau,aidattu omakotitalon pihamaa,tupakkakatos
talon ulkopuoilella jossa aita välissä kävelytielle.
No eikös joku hullu kuntoilija tullut aidan viertä ja pysähtyi juuri em.röyhyttelijän kohdalle ja alkoi
pitää puhetta tupakan vaarallisuudesta aidan yli.
Arto sen verran leppoisa henkilö ettei ollut moksiskaan niksmannin natinasta,taisipa hymyillä vielä ystävällisesti.
Mikä helvetin oikeus saunanpolttajilla on huudella toisen tontille ja toisten tekemisistä,olisi saanut sekin veivari pitää huolen omista asioistaan,juosta vaikka itsensä hengiltä.
Jos autolla liikkui työmaalla,pikkuteitä metsän puolella,niin eivät perkeleet meinanneet väistää vaikka olisi päälle ajanut.Täytyi olla metsävahti merkki autossa,niin johan lakosivat.
Jos ei ollut,niin jupina kuului ja ottivat perkele rekisterinumeron ylös.Olisi kaiketi pitänyt ojentaa kamera potrettia varten ja kuva poliisille.
Jos joku maa on minut opettanut rasistiksi,niin se on Saksa ja kohteena saksalaiset.
Minne lienevät hukanneet käytöstavat.
Heittelivät jopa kivillä metsätyökoneita savotan alkuvaiheessa.Heitäkö pitäisi kutsua kansakunnan tukipylväiksi EUssa.
Eivät tunnu tajuavan edes käyttäytymissääntöjä.
Ihmettelen myös miten Aatu oli suunnitellut kyseisen maan asukkaista arjalaista kermaa,ensimmäistäkään kaunista naista en nähnyt.
Sen maan "kaunottariin" verrattuna suomalaiset naiset ovat uskomattoman kauniita.
Oli miten oli ja tuli mitä tuli,saksalaiset ovat junttikansaa ja saavat puolestani haistaa paskat!