Ydinjätteiden käsittely pois suomesta.

Ydinjätteiden käsittely pois Suomesta, viedään ne junalla venäjälle. Ei ainakaan saatuta Suomen maaperää.

Ydinjätteiden käsittely/loppusijoitus

Tarkoitat varmaankin ydinjätteiden loppusijoitusta, eli että ei sitä Suomeen. Ydinjätteiden käsittelyllä ymmärretään yleisesti niiden käsittelylaitosta, joissa voidaan mm. erottaa plutonium ydinjätteestä.

Venäjä ottaa vastaan ydinjätteitä, mutta en tiedä, ottaako vastaan korkea-aktiivisia ydinjätteitä. Suomen laki kieltää toistaiseksi ydinjätteen viennin ulkomaille ja tuonnin ulkomailta. EUn taholta esiintyy paineita "solidaarisuuteen" ydinjätehuollossa, siis että Suomeen EUn sijoitettaisiin ydinjätteitä. Jonkinlainen mahdollinen kiertotie Suomen laille on määritellä ydinjäte uudelleen: ydinjäte ei ole jätettä, vaan ydinmateriaalia, siis tuote.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että kaikkien maiden tulisi itse huolehtia omista ydinjätteistään.

Jätteiden ongelmat

Radiokatiivisuus eli säteilyä on paljon ydinjätteissä joten ne ovat vaarallisia. Säteily vaikuttaa solun kasvuun joten se aiheuttaa isoina annoksina ihmiselle säteilysairauksia ja pieninä annoksina syöpää.

Suurimman osan jätteistä kohdalla radioaktiivisuuden puoliintumisaika on niin lyhyt, että jätteet yksinkertaisesti varastoidaan odottamaan radioaktiivisuuden häipymistä omia aikojaan. Kun aktiivisuus on laskenut tarpeeksi, jätteet kierrätetään tai toimitetaan tavalliseen jätehuoltoon.

Koska radioaktiivisuus on pitkäkestoista ydinjätteet varastoidaan kupariputkiin ja pistetään kallioon tehtyihin luoliin. 50 vuoden päästä pystyy oleskelemaan kupariputken vieressä ilman vaaraa ja tuhannen vuoden päästä pystyy olemaan jätteiden vieressä ilman kupariputkea.