Bolivialaisessa Cochabamban kaupungissa yksityistettiin vuonna 1999 alueen vesivarat. Vesivaroilla tarkoitetaan tässä hyvin kirjaimellisesti kaikkea vettä. Jopa taivaalta tippuvasta sateesta tuli amerikkalaisen Bechtel-yhtiön hallitseman konsortion omaisuutta. Luit oikein: kaikki alueella esiintyvä vesi, myös sadevesi, oli nyt yksityisomaisuutta. Sadeveden kerääminen määriteltiin omaisuusrikokseksi. Veden hintaa nostettiin myös niin, että köyhimmät asukkaat joutuivat käyttämään jopa neljänneksen tuloistaan veden hankkimiseen. Tuloksena oli kansannousu, jonka yhteydessä kuoli useita ihmisiä, ja amerikkalaiset kapitalistit joutuivat lopulta pakkaamaan kimpsunsa ja luikkimaan tiehensä. Bechtel yritti myöhemmin rosvota Bolivian valtiolta 25 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksina, mutta sen suunnitelmat menivät onneksi tältäkin osin mönkään.
Tapaus herättää mielenkiintoisia kysymyksiä uuden uusliberalistisen maailmanjärjestyksen seurauksista vapaudelle ja ihmisoikeuksille. Jos yksityinen yritys voi rynniä vieraalle maaperälle, monopolisoida elämälle välttämättömät luonnonvarat ja alkaa myymään niitä takaisin kansalle itse määräämillään hinnoilla, mitä ihmeen vapautta tällainen liberalismi muka on? Entä jos laitat katolle aurinkopaneelin ja keräät talteen auringonvalosta saatavan energian ja saatkin syytteen yksityisomaisuuden varastamisesta? Entä tuulen yksityistäminen? Keskustelin kerran erään liberaalin kanssa ja hän oli kovasti sitä mieltä, että kyllä ihmisen pitäisi joutua maksamaan siitäkin, että saa poistua omasta kodistaan, jos joku toinen sattuu omistamaan talon ympärillä olevan tilan ja haluaa ottaa maksun läpikulusta. Minulla menee ainakin yli hilseen tällainen riemuliberalismi.
Vajavaisen ymmärryksemme
Vajavaisen ymmärryksemme vuoksi meidän on vain vedettävä raja. Ehkä joskus tulevaisuudessa tajuamme kylliksi luodaksemme täydellisesti toimivan liberaalin systeemin, mutta nyt emme kykene siihen - meidän on siis vedettävä raja. Luonnonvarat, mitkä menevät miten milloinkin, tulee olla tavallaan luonnon omaisuutta.
Jos toinen omistaa tontin talon ympäriltä, niin tietenkin talon omistajan pitää totella tontin omistajaa, mikäli haluaa mennä tämän maalle. Omapahan on vikansa, jos osti talon, jolla on vain k.o. talon kokoinen tontti.
Sadevesikin on minusta
Sadevesikin on minusta yksityisomaisuutta mutta ei tietenkään niin että joku muu kuin maanomistaja voisi omistaa sen veden joka jollekkin tietylle maa-alueelle sataa. Maanomistajalle kuuluu omistusoikeus kaikkiin niihin luonnonvaroihin joita hänen maillaan on ja joita sinne itsestään tulee.
Tuo toisen maa-alueen sisällä olevan tontin läpikulkuoikeus tuntuu olevan monille sosialisteille riittävä argumentti hylätä tietysti koko yksityinen omistusoikeus mutta kyseessähän on todellisuudessa täysin teoreettinen ongelma joka on hyvin helposti ratkaistavissa sopimusoikeudellisesti. Siihen ei liberalismi kaadu.
En edes vaivautunut
En edes vaivautunut mainitsemaan sitä, että sadevesi kuuluu k.o. sadealueen maanomistajalle - sehän nyt on selvä. Se sen sijaan, että voisi omistaa koko sateen, olisi järjetöntä, ja myöskin mahdotonta, koska tuossa tilanteessa pitäisi määritellä sade ja siitäkin tulisi ongelma. Mistä tuleva ja millainen on sadetta?
Sopimuksia, sopimuksia. Oma on vikansa jos ei vaivaudu sopimaan asioitaan. Toisen mailla luvatta käveleminen on varastamista.
Sosialismi ei ymmärrä yksityisomistusoikeutta
Sen vuoksi se kutsuu varkautta yksityistämiseksi.
Bolivian tapauksessa ei ole kyse liberalismista eikä sen yksityisomistusoikeudesta, vaan täydellisestä korporatismista.
Korporatismissa valtio sääntelee markkinat, estäen yksityisomistusoikeuden ja sopimusvapauden. Kun markkinat on säännelty, valtio myöntää niillä toimimiseksi etuoikeuksia kolmansille osapuolille. Korporatismi on täysin liberalismin vapaiden markkinoiden ja yksityisomistusoikeuden vastaista.
Vesimarkkinoita sääntelevässä korporatismissa valtio kieltää maanomistajia keräämästä omalle tontille satavaa vettä ja käyttämästä sitä itse tai myymästä jollekin muulle. Kun valtio on säännellyt vesimarkkinat, niin vedestä alkaa olla suuri pula, koska maanomistajat eivät voi johtaa omalle maalleen satanutta vettä edes omille pelloilleen. Tämän jälkeen hintamekanismin mukaisesti vedestä tulee erittäin arvokasta, jolloin Bechtelin kaltaiset yritykset ovat valmiitta maksamaan suuria summia pääsystä vesimarkkinoille ja yksinoikeuden saamisesta. Arvaat varmaan kuka hyötyy Bechtelin maksamista "luvista".
Yhdysvalloissa on myös vastaavia vesilakeja. Siellä sadeveden omistaa valtio ja sen keräämiseksi pitää hankkia maksullinen lupa. Valtion ollessa omistajana on kyseessä sosialismi, mutta jos valtio luovuttaa "omistusoikeuden" edelleen kolmannelle osapuolelle, niin se muuttuu korporatismiksi.
Liberalismissa sadeveden omistaa se, jonka tontille se sataa, ei valtio, eikä sen korporatistisessa suojeluksessa oleva yritys. Jos sinä laitat rännisi alle astian, niin sinä omistat sen veden ja sinä saat käyttää sitä tai myydä sen eteenpäin ilman valtion lupaa. Se on liberalismia. Jos naapurisi, valtio tai korporatistinen yritys vaatii sitä itselleen, niin se on varkautta, joka myös sosialismina ja korporatismina tunnetaan.
Veden yksityistäminen tarkoittaa sitä, että valtio luopuu vaatimasta sinun tontillesi satavaa vettä itselleen tai korporatistiselle yritykselleen.
Tuuli ja auringonvalo ovat vastaavia asioita. Kaikki mikä tulee tontillesi on sinun yksityisomistuksessasi ja sinulla on vapaus tehdä niihin liittyviä sopimuksia.
Erinomaisesti selitetty
Juuri noin! Siinäpä ovatkin asiat hyvin kirjoitettuna. Samaa mieltä!