Kolmas maailmansota

Viime aikoina on ollut uutisissa Kiinan olympia kisat ja maan ihmisoikeudet. Esimerkiksi Tiibetin miehitys on saanut median huomion. Pari vuotta sitten kiinassa säädettiin laki jonka mukaan jos yksi maakunta itsenäistyy niin muu kiina käytännössä julistaa sille sodan. Tämä sain melkoisen hämmingin Taiwanissa. Entäpäs jos Taiwan ja Tiibet itsenäistyvät samaan aikaan? Kiina saatta ajautua käytännössä uuteen sisällissotaan kommunistien ja kapitalistien välille. Terroristi iskusta tulisi lähes joka päiväistä Kiinassa. Ja mitä sanoo Yhdysvallat.

Yhdysvallat uhkasi, että jos kiina hyökkää Taiwaniin niin he lähettävät laivastonsa suojelemaan taiwanin saarta. Myös merijalkaväki voisi tehdä maihinnousun saarelle. Kiinan ainoa mahdollisuus olisi julistaa sota yhdysvalloille. Ja Britannia tukisi amerikkalaisia joten myös he olisivat sodassa kiinaa vastaan.

Samaan aikaan Pohjois-Korea saisi tilaisuuden jota se on odottanut yli 50 vuotta. Se liittoituisi kiinan kanssa ja julistaisi sodan Etelä-Korealle ja amerikkalaisille. Kiinan ja korean maavoimat voittaisivat länsimaiden maavoimat Korean niemenmaalla ja hyökkäisivät Japaniin jota molemmat maat viihaavat. Tässä vaiheessa Kiina olisi tehnyt maihinnousun Taiwaniin. Sekä siellä että tiibetissä alkaisi kapinallinen sissisota, joita länsimaat aseistavat ja kouluttavat.

Kun yhdysvallat alkaisi menettää otettaan Aasiassa he saattaisivat jopa alkaa käyttämään ydinaseita. Kiinalla ja Pohjoi-Korealla on molemmilla omia ydinaseita jotka ammuttaisiin japaniin ja Yhdysvaltojen länsirannikolle. Siinä vaiheessa olisi jo enemmän kuolonuhreja kuin toisessa maailmansodassa.

Kun kerran

Kun kerran maailmanvaltiaiden aika on ohi onko myös maailmansotien aika ohi.

Voihan se ollakkin koska maailma on nyt selvästi vähemmän polarisoitunut kuin vielä 20-30 vuotta sitten ja ellei silloinkaan syntynyt maailmansotaa miksi tulevaisuudessakaan?

Toisaalta uusia polarisaatioita voi tietysti syntyä ja jos liberaalidemokraattisten arvojen lopullinen voitto vaatii vielä yhtä kunnon rähinää on se kestettävä mutta todennäköisempää on että selvitään paikallisilla konflikteilla ja informaatiosodankäynnillä.

Jaajaa, en tiedä, kuinka

Jaajaa, en tiedä, kuinka käy, mutta jotain yhteenottoja varmasti tapahtuu. Tuloksena on varmasti noiden kuvaamiesi liberaalidemokraatisten arvojen lopullinen voitto, mutta en ihmettelisi, vaikka jonkinlainen laajempikin konflikti syntyisi. Meinaan, stnan Kiinasta ei ota kukaan selvää, ja ties vaikka Putin havittelee Stalinin roolia.