Kun sudeettialueiden kriisi 1938 oli kuumimmillaan, ehdotti Churchill "suuren allianssin muodostamista Venäjän kanssa Saksaa vastaan. Tämä oli tietysti mahdotonta Puolan ja Romanian kannan takia. Kuitenkin ajatus Neuvostoliiton tärkeydestä oli selvä. Puola oli tässä vaiheessa hylännyt Ranskan ja sotaa vastaan. Se nappasi osan Tshekkoslovakiaa eikä halunnut auttaa tätä maata juuri anastushalujensa vuoksi.
N-liittoa siis kaivattiin lännessä mahdollisen sodan sattuessa jo tuolloin. Muistamme myös Rooseveltin ja Stalinin kuhertelun sekä sotataloussopimuksen (käytännössä sotaliitto) vuodelta 1938. USA taas oli Englanninhenkivakuutus ja luotottaja/aseistaja mmahdollisessa sodassa. Se myöskin suorastaan pakotti Englannin ja Ranskan sotaan.
Stefan Scheil toteaa kirjoissaan, että Englanti ja Ranska eivät koskaan kohdelleet Puolaa tasavertaisena maana, vaan ignoroivat sitä ja pitivät sitä toisen luokan toimijana. Puola taas janosi nousua suurvalta-asemaan. Puola oli Ranskan luomus Saksaa heikentämään ja patoamaan.
Kun nyt sitten Englanti ja Ranska päättivät aloittaa sodan Saksaa vastaan, ne lähentyivät Neuvostoliittoa ja pyrkivät saamaan sen liittolaisekseen. Neuvotteluissa N-liiton sotajohto totesi, että jos NL ja länsivallat operoivat yhdessä Saksaa vastaan, se merkitsee Saksan loppua. Tiedämme, että neuvottelut jäivät kesken, koska Stalin solmi kesken kaiken hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Toisin kuin länsivaltojen puolesta propagoivat väittävät, neuvotteluissa hyväksyttiin välittömästi Suomen ja Baltian maiden täydellinen valloitus ilman mitään Saksan hyökkäystäkään. Puolasta neuvoteltiin vielä. Chamberlain ei olisi halunnut uhrata Puolaa. Näin ainakin on kerrottu.
Kuitenkin nämä neuvottelut jo lähtökohtaisesti merkitsivät Puolan asemaa imperialistisena vaihtosetelinä. Niitä ei vonut ajatella muuten. Tätä mieltä on Stefan Scheil. Daladier on vihjannut Englannin suostuneen Puolankin uhraamiseen, mikä on hyvin uskottavaa. Kuinka ihmeessä Puola voisi päättää siitä, kenen kanssa Englanti ja Ranska haluavat käydä sotaa? Tai USA? Juuri siksi Talvisodankin avustusoperaatio on niin epäuskottava kuvio. Jos Puolaa pidetään pikkumaana ja arvottomana lähes Neuvostoiliittoon verrattuna, kuinka ihmeessä sen annettaisiin ratkaista maailmanhistorian suunta?
Stefan Scheil tekee mielenkintoisen tulkinnan kirjassaan Fünf plus Zwei. Hän toteaa, että länsivallat tiesivät Neuvostoliiton voittavan enemmän heidänkanssaanja että se ei oikeasti ryhtyisi koskaan liittoon Saksan kanssa. Heidän oli turha myydä Neuvostoliitolle sitä, minkä se saisi muutenkin Saksan kanssa. Lopulta se kuitenkin olisi heidän liittolaisensa, mutta myöhemmin. Sivulla 261 Scheil kertoo Halifaxin todenneen, että Saksan ja N-liiton sopimus joka tapauksessa toimisi myös länsimaiden eduksi. Siksi hän ei pelännyt Moskovan neuvottelujen epäonnistumista (Rauh: Weltkrieg II, s.34). Tätä pitää myös Scheil neuvottelujen kariutumisen pääasiallisena syynä.
Heti Molotovin/Ribbentropin sopimuksen jälkeen sekä Ranskassa että Englannissa pyrittiin parantamaan suhteita Venäjään ja esim. estettiin sensuurilla Neuvostoliiton liiallinen arvostelu. Churchill sanoi Maiskille lokakuussa, että N-liiton ja Englannin intressit eivät ole missään ristiriidassa pohjimmiltaan ja että ne tulevat yhtymään pian. Molotov taas totesi, että suhteet länsivaltoihin säilyvät hyvinä, elleivät ne anna aihetta muuhun. Siis oikeasti NL uhkaili länsivaltoja eikä sillä Scheilin mukaan ollut mitään pelättävää näiden taholta. Siten on viimeinenkin Talvisodan rauhan tulkinta länsimaiden uhkauksien perusteella kokenut haaksirikon, sillä onhan selvinyt ensin, että Englantia ei Suomen auttaminen iinnostanut yhtään. Sitten väitettiin Ranskan olleen kiinnostunut (se halusi kiihkeästi avata rintaman Saksaa vastaan kuten Churchill, mutta Chamberlainhan jarrutteli retkeä Norjaan ja Ruotsiin), kunnes osoitettiin, että Ranskaakaan ei Suomi kiinnostanut pätkääkään vaan päinvastoin. Sitten väitettiin, että NL kuitenkin pelkäsi "apuretkikuntaa", mikä tietysti ajattelevasta ihmisestä kuulostaa jo lähtökohdiltaan niin päättömältä, että tajuaa viimeistään kyseessä olevan tabun, josta ei saa puhua toisin (länsimaita kun ei saa tekopyhiksi härskeiksi suurvalloiksi osoittaa lässytyksensä takaa).
Mitä ilmeisimmin länsivallat päättivät uhrata Puolan, mutta antoivat Saksanja Neuvostoliiton lahdata sen keskenään. Näin saatiin Hitler petkutettua sotaan. Petkuttaminen on ehkä väärä sana, sillä Hitlerin oli pakko sopia Stalinin kanssa, koska muuten länsivallat olisivat tehneet sopimuksen. Nythän Hitler tämän näytöksen avulla menestyi paljon enemmän, kuin mitä kahden rintaman sodan tapauksessa. Joka tapauksessa Puola ja länsivallat aikoivat tehdä Saksasta selvää, mikä olisi onnistunut niiltä yksinkin. Näin saatiin myös Puola hoitamaan lähes yksin sotaan provosoiminen. Tämä oli tärkeää median vuoksi, vaikka pääasiallinen uhka tietysti oli länsivaltojen apu Puolalle, jolle oli takuiden avulla annettu avoin valtakirja päättää sodasta jo keväällä.
Kuinka Puola onnistuttiin petkuttamaan? Puolalla oli hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa. Lisäksi länsi ei ainakaan julkisesti ollut liittoutunut Puolan kanssa ja mitätärkeintä, Ranskan ja Puolan sopimuksessa Puolalle oli luvattu takuut kaikkia hyökkääjiä vastaan. Englanti lupasi salaisessa lisäpöytäkirjassa, että takuut koskevat vain lännestä tapahtuvaa Saksan hyökkäystä tai oikeammin konfliktia Saksan kanssa, sillä aloite oli jätetty Puolalle. Englanninkin sopimuksessa oli nimittäin, että takuut ovat voimassa, jos Puola joutuu puolustamaan riippumattomuuttaan. Tämä voisi tapahtua myös offensiivisesti. Ranska oli luvannut hyökätä, jos Puola joutuisi mielestään hyökkäämään Danzigiin. Tie näytti olevan auki Puolan suurvalta-asemalle.
Mitään Ranskan hyökkäystä ei koskaan tullut, vaikka se olisi romahduttanut Saksan. Mobilisaation hitaus ei voi olla oikea syy, sillä kyllä joukot olivat valmiina jo syyskuun kuluessa ja Saksa vielä lokakuussa kiinni Puolassa. Ranskalla oli myös suurempi armeija kuin koko Saksan armeija tuolloin ja enemmän lentokoneita ja panssareita. Armeija myös uskoi varmaan voittoon. Siten hyökkäämättömyys on arvoitus.
Mitä ilmeisimmin Ranska ei halunnut uhrata sotilaitaan Puolan vuoksi. Puolaa pidettiin häirikkönä ja petollisena maana. Ranska oli varma voitosta, joten se saattoi uhrata Puolan ja luottaa Saksan kukistuvan jo pelkkään näännytyssaartoon ja ehkäpä sen myötä jo kapinointiin. Puolustusasemat olivat vahvat mahdollisen hyökkäyksen sattuessa. Mutta oliko tarkoitus myös antaa Neuvostoliiton tehdä selvää Itä-Euroopasta ensin? Oliko tästä sovittu?
Hitler tarjosi Puolalle liittoa 1938 ja 1939 alussa. Samanlaista kuin Italian kanssa eli Saksa tunnusti Brennerin sodan rajaksi ja antoi Italialle Etelä-Tirolin ja otti jopa saksalaiset asukkaat sieltä vastaan. Vastineeksi solmittiin akseli. Saksa tarjosi Puolalle sen puhdistaman käytävän tunnustamista ja hyviä suhteita. Itse se ei vaatinut juuri mitään, koska Danzig oli itse asiassa saksalainen ja Puola oli rakentanut uuden sataman itselleen (Gdynia). Hitler olisi vain tarvinut moottoritien Itä-Preussiin ja Danzigin. Jos länsi olisi liittoutunut N-liiton kanssa julkisesti, olisi Puola saattanut tällaisen liiton Saksan kanssa tehdä. Samoin koko Itä-Eurooppa olisi saattanut turvautua Saksaan ja näin muodostua vahva sotaliitto ja rauhan jäädessä voimaan voimakas Saksan johtama talousalue. Sakan uuden talouden johtama talousalue oli muutenkin muodostumassa Itä-Eurooppaan ja siitä siinistiraha ja länsimaat olisivat olleet sivussa.
Mieluummin siis Puola uhrattiin ja muut myös. Koko sotahan oli kuten myös I maailmanosta sota vahvaa Saksaa ja sen vaikitusvaltaa vastaan. Mitään Euroopan yteisöä ei saanut muodostua eikä länsivalloista riippumatonta taloutta ja valtaryhmittymää. Etenkin USA:lla oli jo jalka oven välissä koko Eurooppaa hallitsemaan eikä se halunnut tulla heitetyksi sieltä ulos. Saksa oli tuhottava. Vasta kun Eurooppa saatiin siionistien haltuun, alkoi Churchill ym. puhua EU:n yhdentymisestä ja EU alkoi hahmottua. Sitä ennen se tuhottiin ja amerikkalaistettiin rakentamalla se amerikkalaisten rahalla ja miehitämällä amerikkalaisten sotilailla.
Vain Pilsudskin entinen avustaja oli ainoa poliitikko, joka Puolassaoliis halunnut liittoa Hitlöerin kanssa. Hän tajusi, että muuten on edessä oikea satelliittivaltion asema suurten maailmanmahtien johdolla. Yhdessä Skandinavia ja Puola Saksankanssa olisivat muodostaneet suuren eurooppalaisen blokin. Mutta tällöinkin kai olisi sota saatu, kunhan kansat olisi jotenkin se saatu hyväksymään. Englanti ja Ranska olisivat tällöin joutuneet liittoutumaan suoraan Neuvostoliiton kanssa tuhotakseen ja orjuuttaakseen Euroopan.
Ranska siis halusi valmiiden suunnitelmien mukaisesti pitempää näännytyssotaa ja uusien rintamien luomista Balkanille ja Skandinaviaan. Ruotsin malmin menetys olisi ollut Saksan loppu. Samoin Romanian öljyn. Saksan pelkona oli myös saada koko Balkan pakotettuna länsimaiden riveissä vastaansa. Pohjoismaiden hyökkkäysvoimasta ei ollut Saksalle pelkoa. Saksan hyökkäykset olivat puolusttautumista. Se tarjoutui koko ajan rauhanaloitteissaan vetäytymään miehittämiltään alueilta, jotka se vastentahtoisesti oli joutunut miehittämään. Sotaan kun ei ollut resursseja ja laajoihin miehityksiin.
Länsimaat puolestaan tietysti ajattelivat sodan laajentamista eli viemistä puolueettomiinmaihin muutenkin kuin vain strategisista syistä eli raaka-aineiden kaappaus ja näännytyssaarto. Scheil ei uskalla asiaa painottaa, mutta tosiasia on, että juuri länsimaat ajattelivat tietysti sitovansa miehittämänsä maat tiukemmin valtapiiriinsä ja tekevänsä lopun niiden riippumattomuudesta. Niistä piti tuleman länsimaiden siionistista talousaluetta, ei Saksan EU. Suomi oli luvattu N-liitolle eli 1939 neuvottelut olivat edelleen voimassa. Ranskan armeijan sotaneuvotteluissa korostettiin N-liiton laajenemisen Suomeenolevan vain eduksi Ranskan sodankäynnille.
Jokainen tajuaa, että näiden alueiden pakottaminen väkivalloin puolelleen ja niiden armeijoiden integrointi saattaisi tuoda pikemminkin loppuselvityksen kanssa paljon enemmän tappioita, kuin mitä hyökkäys yhdessä Puolan kanssa olisi vienyt. Juuri lännen toiminta oli tässäkin imperialistista ja aggressiivista, kuten koko sodan aloittaminen siksi, että Saksa tuhoutuisi. Saksa halusi enemmän vallinnutta olotilaa. Vastaava ilmiö nähtiin 1944-45, kun NL kiersi ensin Itä-Euroopan maat ennen Saksan lopullista lyömistä.
On muistettava, että vahvasti varustautunut NL oli maailmanmahti, jonka tahto oli otettava huomioon ja nimenomaan sovittava sen kanssa hyvistä suhteista, koska muutoin se voisi mennä oikeasti Saksan puolelle. Samalla tapaa luontaiset liittolaiset USA ja länsivallat olivat Stalinille aina arvokkaampi liittolainen kuin heikko Saksa, jota USA ja koko Eurooppa (em. lisäksi Puola ja tshekit ja serbit) olivat lahtaamassa.
Lisäksi voidaan olettaa, että jotkut tahot hyötyvät pitkästä sodasta lyhyeen verrattuna. Näin asetoimittajat ja luotottajat siis ainakin. Valtionjohdossa saattoi olla kytköksiä siihen suuntaan. Tietenkin tärkeämpää lienee ollut se, että pitkässä näännytyssodassa kuolisi paljon saksalaissiviilejä ja myös voitaisiin aloittaa terroripommituksetkin jossain välissä. Churchillhan alkoi siviilikohteiden järjestelmällisen pommittamisen heti samana päivänä, kun pääministeriksi nousi. Sitä ennenkin englantilaiset olivat pommittaneet kyllä siviilikohteitakin surutta. Sodan päämäärähän oli Saksan tuhoaminen ja Saksan kansan murhaaminen.
Puola oli hyökkääjä 1939
Saksan sotilasstrateginen tilanne oli 1939 toivoton. Tämän tiesi Saksa itse ja sen viholliset. Sotaa se kykeni käymään vain muutaman kuukauden ja vihollisen taloussaarto näännyttäisi sen muutenkin. N-liiton tuki ei olisi riittävä vaikka takaisi jonkinlaisen kyvyn sotimiseen, mutta vain muutaman kuukauden välein. Nälkäsaartokin vain hidastuisi. Saarto ilman N-liittoa olisi tehnyt selvää Saksasta muutamassa kuukaudessa. Kuitenkin yhtäaikainen Puolan ja Ranskan hyökkäys olisi sekin ollut liikaa. Tämä villitsi vihollisia. Varsinkin Puola oli kovin haluton mihinkään sovintoon.
Sodan mahdollistajana ja käynnistäjänä on pidetty vain Molotovin ja Ribbentropin sopimusta. Kuitenkin tätä ennen solmivat Ranska, Englanti ja Puola tiiviin sotaliiton jo maalis-toukokuussa ja alkoivat avoimesti valmistella sotaa. Länsimaat tiesivät Puolan (joka oli ruinannut yhteistä sotaa Saksaa vastaan 20 vuotta) järjestävän sodan saksan kanssa heti, kun saa siihen luvan. Nyt tämä lupa annettiin. Paljon puhuvaa on Englannin Puolan kirjeenvaihtajan ja armeijan edustajien välinen keskustelu. Armeijassa pohdittiin sitä, pitäisikö järjestää provokaatio, jotta saataisiin sota heti keväällä syttymään. Diplomaatti totesi, että tämä ei ole tarpeen, sillä sota syttyisi joka tapauksessa. Englannin hallituksessa oli sovittu, että jos Hitler miehittää loput Tshekkoslovakiasta, niin se merkitsee sotaa. Puola olikin hyvin aggressiivinen ja länsimaat tukivat silti sitä liittosopimusten mukaan joka tapauksessa, riippumatta siitä, kuinka kriisi syntyisi. Puola alkoi kurjistaa Danzigia entistä enemmän ja mobilisoi joukot rajalle Danzigin ja Itä-Preussin ympärille sekä aloitti entistä raaemmat saksalaisvähemmistön vainot.
Saksa yritti rauhoitella konfliktia ja lähetti jatkuvasti rauhoittavia signaaleja ja neuvottelutarjouksia, mutta Puola jatkoi vain provosointiaan. Esim. kun heinäkuussa Saksa käski kansainliiton kuvernöörin lähettää terveiset puolalaisille, että jos Danzigin saarto ei lopu, niin Itä-Preussin raja avataan tavaravaihdolle ohi puolalaisten tullien. Puolan pääministeri sanoi, että tämä merkitsee Puolalle sotaa. Viisi päivää myöhemmin Puola julisti, että jos Saksa ei lopeta kiinnostustaan Danzigiin täysin, Puola miehittää sen. Tätä uhkavaatimusta tehostettiin puolalaisilla joukkojensiirrolla. Tiedämme, että puolalaisten hyökkäys Danzigiin olisi merkinnyt 40 ranskalaisen divisioonan tukihyökkäystä joka tapauksessa - näin ranskalaiset olivat luvanneet ja sopimuksessa maiden välillä luki.
Puola teki selväksi hyökkäävänsä Danzigiin syyskuussa elokuussa, kun se sääti yksipuolisia lakeja, jotka joukot saattaisivat sitten voimaan. Tämä olisi siis merkinnyt Ranskan hyökkäystä myös ja Englanninkin ilmatukea välittömästi.
Kun tiedämme, että syyskulta toukokuulle Puola olisi yksi suuri suo, jolloin Saksa ei kykenisi tehokkaasti sotimaan, Danzigia ei Hitler olisi kyennyt puolustamaan. Saksa olisi myös hävinnyt sodan talven aikana, koska ei olisi pärjännyt alivoimaisena kahden rintaman sodassa.
Näin ollen Hitlerin oli oikeastaan pakko hyökätä ensin ja toivoa nopeaa ratkaisua idässä ja että Ranska ei hyökkäisi heti, vaan mobilisointi kestäisi. Hitlerin oli pakko solmia sopimus Venäjän kanssa, jotta saisi turvattua selustan ja raaka-aineet sotaa varten sekä estettyä länsimaita liittoutumasta Venäjän kanssa. Kun länsimaat ja Puola selvästi valmistelivat sotaa, oli aika Hitleriä vastaan. Aika arveluttavalta mahdollisuudet vaikuttivat nytkin, mutta mitään muuta mahdollisuutta ei ollut. Hitler yritti viimeiseen päivään asti saada Puolaa neuvottelemaan sovintoratkaisusta. Edes N-liiton kanssa solmittu sopimus ei saanut puolaa taipumaan. Englanti oli jo sodan kannalla, mutta Chamberlain ja heikko rauhanoppositio esitti neuvottelutarjouksen hyväksymistä. Valitettavasti hänen linjansa oli hävinnyt ja myös USA kuiskutteli Puolan korviin vastarintaa Saksaa kohtaan.
Tiedämme, että Englannin hallitus oli päättänyt sotia, jos Böömi ja Määri miehitettäisiin. Tiedämme myös, että ennen toukokuuta ja Puolan länsimaiden kanssa solmimaa liittoa sekä joukkojensa mobilisointia ei Saksa ollut miettinyt mitään operaatioita Puolaa vastaan eikä mobilisoinut. Mitään käskyä ei ollut edes annettu. Ranskaa vastaan ei ollut myöskään suunniteltu mitään. Puola alkoi ensin puhua sodasta. Samoin se alkoi uhkailla. Hossbachin muistion (1937) mukaan Hitlerin tavoitteet olivat Sudeettimaa, Böömi ja Määri. Nämä tavoitteet oli saavutettu. Hitler oli siis saavuttanut tavoitteensa ilman sotaa, mutta Puolan kysymys oli turvallisuuskysymys. Puola oli aggressiivinen Danzigia kohtaan, mikä kysymys vaati ratkaisua. Myös asetelma, että Puola olisi vihamielinen Saksaa kohtaan länsimaiden kanssa,oli kestämätön tilanne. Hitler tarjosi Puolalle sovintoa ja liittoa. Puolan tarvitsi vain luopua Danzigizta (sen ahdistamisesta ja hyväksyä se saksalaiseksi) ja saksalaisten siviilien vainoamisesta ja sallia normaalien hyvien suhteiden mukainen liikenneyhteys Itä-Preussiin. Hitler ei siis tavallaan vaatinut Puolalta mitään muuta kuin ystävällisiä suhteita ja yhteistyötä. Hitler oli valmis tunnustamaan ja takaamaan Puolan rajat, mikä oli melkoinen myönnytys.
Stalin halusi suurta sotaa ja tuki Saksaa. Myös hän piti Saksaa hyvin kevyenä tapauksena eikä minään uhkana. Sopimalla Hitlerin kanssa hän varmisteli sodan syttymistä ja sitä, että saksa ei ole liian heikko. Hitlerin viimeinen toivo taas oli, että sopimus Stalinin kanssa pelottaisi länsimaat olemaan hyökkäämättä.
Puola oli varma voitosta ja keskittänyt joukkonsa siten, että Ranskan hyökkäyksen kanssa yhdessä olisi osa joukoista edennyt hyökkäysasemista Berliiniä kohti. Puola oli varma siitä, että liittosopimus toimii ja että NL pitää kiinni hyökkäämättömyyssopimuksesta. Ranska neuvoi Puolan armeijaa linnoittautumaan ja oli neuvonut näin ennenkin. Puolaa kehotettiin myös vetäytymään jokilinjoille ja puolustautumaan niissä. Puola kuitenkin kieltäytyi rakentamasta minkäänlaista linnoitusketjua ja totesi Puolan armeijan sotivan Saksaa vastaan offensiivisesti. Sen armeija olisi hyökkäysarmeija ja se siirtäisi sodan pian Saksan puolelle.
Puola oli enemmän Saksasta luodtujen viholliskuvien mukainen
Saksalaiset eivät olleet rasisteja, vaan Weimarin tasavallan henkeä ei niin vain muutettu. Antisemitismi oli lähinnä ylhäältä johdettua ja antisemististiset teot tiukasti kontrolloituja ja ylhäältä johdettuja operaatioita. Sen vuoksi niitä ei juuri ollutkaan, sillä ulkovallat olivat aika vittuuntuneita niistä. Vastavetona juutalaisten kauppasodalle oli päivän boikotti, jolloin SA-miehet vartioivat juutalaisia liikkeitä ja maalasivat muutaman ikkunan. Väkivaltaa ei käytetty. Tietysti oli rasistiset lait, koska rotuhygienia oli maan ideologia. Juutalaisia pyrittiin saattamaan maasta pois ulkomaille siionistijärjestöjen kanssa yhteistoiminnassa. Kristalliyö on nähtävä ulkomaisten tiedusteluorganisatioiden suorittamana provokaationa, joksi saksalaiset sen käsittivätkin, koska maksattivat menetykset juutalaisilla itsellään.
Saksalaiset eivät pohjimmiltaan pitäneet antisemitismistä eivätkä hyökkäilleet juutalaisten kimppuun. Saksalaiset eivät myöskään halunneet sotaa, vaan arvelivat sen johtavan katastrofiin. Sota oli hyvin epäsuosittu alusta lähtien ja kansa taisteli, koska tiesi tappion hetkellä ulkovaltojen kohtelevan heitä erityisen julmasti. Kaikki tiedot voi tarkistaa paitsi natsien niin myös ulkomaalaisten raporteista.
Puolan ja Saksan konfliktin aikana Puolan ja Tshekin väestöä halveksittiin ja ajateltiin, että saksalaiset ovat moraalisesti kivitalon verran korkeammalla rasistisia ja väkivaltaisia tshekkejä ja puolalaisia, jotka murhasivat ja karkottivat saksalaisia. Sotaa osittain ymmärrettiin vainojen ja naapurien aggressioiden takia. Puolalaisvähemmistöt saivat olla kuitenkin rauhassa ja tshekit. Pikemminkin ss kauhisteli kansan veljeilyä puolalaisten sotavankien kanssa.
Puola sensijaan oli Euroopan antisemitistisin kansakunta, jossa joka vuosi kansalaiset järjestivät pogromeja spontaanisti ja jossa sadat juutalaiset tapettiin vuosittain. Jo ennen 1933 700 000 juutalaista oli paennut Saksaan Puolasta ja sen jälkeenkin toinen mokoma pakeni muualle. Ukrainalaisia ja saksalaisia ym. vainottiin julmasti myös ja karkotettiin miljoonia ulkomaille. Jo ennen natsien valtaannousua Puolasta oli karkotettu jo 3,3 miljoonaa saksalaista.
1938 Puola sai 152 maan kongressissa läpi aloitteen, jossa hyväksyttiin Puolan kaikkien juutalaisten karkotus. Heidät tuli siirtää johonkin siirtomaahan ja Englanti, Ranska ja Italia alkoivat neuvotella siirtomaasta. Ajatus Madagaskarista juutalaisten sijoituspaikkana on peräisin Puolalta. Saksalaiset olivat konferenssissa vain kuuntelulähetystöllä, mutta konferenssi hyväksyi myös saksalaisten juutalaisten karkotuksen pois maasta.
Puola ajoi aggressiivista politiikkaa. Sen johtajat uneksivat avoimesti vähintään Oderista länsirajana ja idässä Neuvostoliiton lyömisestä. Tavoitteena oli vähintään Ukrainan ja Valko-Venäjön liittäminen Puolaan. Samoin Liettuan ja osan Latviaa. Myös Unkarin ja Tshekkoslovakian kanssa Puolalla oli mielestään huono raja. Puola aloitti heti synnyttyään sodan Neuvosto-Venäjää vastaan ja anasti alueita Saksalta verisesti ja julmasti puhdistaen niitä keskitysleirejä ja karkotuksia käyttäen. Puola vei alueen Liettualta ja Hitlerin kanssa palan Tshekkoslovakiaa. Slovakian vei Hitler maan nenän edestä. Lopulta Puola liittoutui länsimaiden kanssa, kun ne viimein näyttivät vihreää valoa sodalle Saksaa vastaan.
Siksi Puola kävikin innoissaan provosoimaan sotaa. Se laittoi Danzigin nälkäsaartoon (Vaikka Dazig oli tarkoitettu Puolalle ulkomaan satamaksi vapaakaupunkina, se oli heti hylännyt sen ja alkanut simputtamaan sitä rakennettuaan uuden sataman itselleen käytävään, jonka se puhdisti saksalaisväestöstä sotien välillä), alkoi julman saksalaisvainon (pian oli 80 000 pakolaista Saksassa ja lopulta loppuja siirrettiin keskitysleireille ja murhattiin), uhkaili Saksaa sodalla ja lupasi miehittää Danzigin syyskuussa, järjesti rajavälikohtauksia ja mobilisoi joukkonsa Itä-Preussin a Danzigin rajoille.
Nimenomaan Puolan kansa oli innoissaan sodasta ja laajenemisesta. Se osallistui innoissaan saksalaissiviilien murhaamiseen Brommbergissä ja kaupungin ympäristössä. Kun sota viimein oli voitettu, saksalaisia murattiin satojatuhansia ja loput karkotettiin Pommerista, Sleesiasta ja Itä-Preussista.
Puolan armeijan olisi ollut viisasta yhteistyössä Ranskankin kanssa puolustautua jokilinjoilla ja rakentaa linnakkeita. Tämä ei kuitenkaan sopinut puolalaiseen mentaliteettiin, vaaan Puola suunnitteli hyökkäävänsäja Ranskan avulla helposti etenevänsä Berliiniin. Saksan oletettu heikkous ja saaliinhimo sekä varmuus Puolan noususta suurvallaksi (Puola alkoi jo pyydellä sodan alla Englannilta siirtomaita Afrikasta, liitto antoi ymmärtää, että Puolaa kohdellaan jo kuin tasaveroista suurvaltaa) saivat Puolan aloittamaan sodan. Tietenkin sodan takana olivat Ranska ja Englanti, mutta Puolan ansiosta niiden ei tarvinut järjestää mitään häpeällisiä provokaatioita ym. Riitti, kun kansalaisia johdettiin harhaan medialla. Osa kuitenkin tajusi, että kyse oli vain Saksan simputtamisesta ja kun se haki oikeuttaan liikaa, lopullisesta murskaamisesta.
Saksa yritti liennyttää kriisiä parhaansa mukaan. Se ei kuitenkaan voinut hyväksyä täysin saksalaisen Danzigin menetystä, koska se olisi ollut jo kansalle liikaa. Sitäpaitsi oli selvää, että Puola ei tyytyisi siihen, koska se janosi avoimesti sotaa ja Itä-Preussia sekä Oderin linjaa ja Stettiniä. Danzig oli vain suupala, jolla sota selvästikin saataisiin aikaan. Englanti, Ranska ja Puola olivat sotajalalla ja uhka kahden rintaman sodasta päivien kysymys.
Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa esim. Englannissa kauhisteltiin sitä, että liittoudutaan barbaaristen venäläisten kanssa demokraattista sivistysmaata Saksaa vastaan, joka oli kehityksen kärjessä monilla aloilla ja joka oli kulttuurisesti lähellä Englantia. Sittemmin sotapropaganda teki saksalaisista hunneja ja teutoneita tuulesta temmattujen valheiden verukkeella. Lopulta heidät syyllistettiin sotaan, kuten sitten myös toiseen maailmansotaan. Mitä kaikkea onkaan Hitlerin Saksasta ja sen kansalaisista sanottu erinäisissä fiktioissa tai esim. Goldhagenin tuotosten kaltaisissa tiedekirjoissa. Tämä vuosisadan etenkin angloamerikkalaisissa piireissä rummutettu saksalaisten häpäisy on häpeällistä, koska he olivat todellakin sivistyskansa verrattuna slaavilaisiin puolalaisiin, tshekkeihin ja venäläisiin. Mutta ymmärtäähän sen, kun siionistieliitti pani Englannin järjestämään sota Saksaa vastaan ja koska juuri Englanti oli tekemässä voittajien riveissä saksalaisten kansanmurhaa molemmissa sodissa.