Hallitus on aikeissa leikata ruuan arvonlisäveroa noin puolella miljardilla. Demarit ehdottivat veronkevennysten siirtoa ansiotuloverotukseen, mutta se ei muille puolueille oikein näytä sopivan. Alentamalla ruuan arvonlisäveroa hallitus pyrkinee näyttämään että se kantaa huolta kansalaisten kylläisyydestä elintarvikkeiden hintojen jatkuvasti noustessa. Tämä on kaunis ajatus, mutta silti elintarvikkeiden kaltaisten inelastisten tuotteiden veronkevennyksissä ei juuri ole järkeä. Pienituloisten verotus olisi parempi kohde kevennyksille, mutta ei silläkään juuri olisi vaikutusta työllisyyteen, vaikka demarit kevennystä sillä perustelevatkin.
Tämän päivän Hesarissa kerrottiin kuinka päähallituspuolueiden puheenjohtajat läksyttivät demareiden Urpilaista talouden perusasioista kun hän meni ehdottamaan ruuan alv alesta luopumista. Ehdottaisin kyllä hallituksenkin edustajille pientä kertausta niistä talouden perusasioista. Arvonlisävero tuotteissa joiden kysyntä ei muutu paljoa hinnan muuttuessa vaikuttaa talouden toimintaan vain vähän ja on siksi tehokkainta. Puoli miljardia pois elintarvikkeiden alv:sta on puoli miljardia lisää kulutusvaraa kotitalouksille, mikä ei ole paha juttu sinänsä, mutta jos tämä puoli miljardia veroa otettaisiin pois jostakin muualta, sen vaikutukset voisivat olla vielä paljon paremmat. Esimerkiksi jos jonkin palvelualan arvonlisäveroa laskettaisiin huomattavasti, se toisi alalle paljon lisää työpaikkoja ja lisäisi yksittäisen työtekijän tuottavuutta, mikä mahdollistaisi joidenkin tällä hetkellä työttömänä olevien työllistymisen.
ilman
Miksi valita joko/tai kun voisi valita myös sekä/että jos tahtoa vain löytyy. Valtapuolueet kinastelee otetaanko prosentti sieltä vai toinen täältä mutta Liberaalien linja pitäisi olla yksinkertaisesti: Verot alas kaikkialta.
Kyllä veronkevennyksissä on aina järkeä. Niissä on järkeä vaikka ei kovin tarkkaa analyysia niiden vaikutuksista koskaan tehtäisikään.
Oikeastaan sitä analyysia ei pitäisikään tehdä koska sehän on omiaan lisäämään valtion ohjausta joka taas vähentää veronkevennysten vapautta lisäävää vaikutusta jo sinällään.
Ja edelleen jotta valtio-ohjaus saataisiin minimoitua vertusmuotoja pitäisi olla vain yksi. Joko pelkästään tulovero tai pelkästään arvonlisävero. Pelkät haittaverot ei taida olla kovin realistinen vaihtoehto.
ALV on parempi kuin tulovero
Onhan arvonlisävero sinänsä parempi vaihtoehto tuloverolle että kuluttajilla on ote valtion palleista. Kun valtio alkaa rimpuilemaan ja syytään rahaa turhiin julkisiin laitoksiin, niin kuluttajat vain kiristävät otettaan, vähentävät kulutustaan tai siirtyvät pimeille markkinoille. Mutta kyllä on hyvä että sitäkin leikattaisiin.