Ruotsissa ensimmäinen sairauslomapäivä on palkaton, mikä pudotti poissaolojen määrää. Samoin on Suomessa joidenkin alojen työsopimuksissa. Lääkäreistä 50 % kannattaa ja 32 % vastustaa ensimmäisen sairauspäivän muuttamista palkattomaksi. Kysyttäessä 14 % kansasta myöntää olevansa luvatta poissa töistä ja todellinen luku lienee suurempi.
Suomi yritti turhaan päästä YK:n turvallisuusneuvostoon. Kyseessä oli ensisijaisesti demaripoliitikkojen ja -virkamiesten egonpönkityshanke, johon poltettiin pari miljoonaa veronmaksajien euroa ja paljon työaika- ja muita resursseja, Hesarin mukaan kompensaatioksi persujen vaalivoitolle.
Bhutan kuvataan lehdissä onnellisuuden lintukotona, jossa hallituksen päätöksiä ohjaavat onnellisuusmittarit eikä BKT. Meidänkin tulisi muka ottaa opiksemme. Tämän onnellisuusindeksin tarkoitus on oikeuttaa etnisten vähemmistöjen ja homojen sorto ja maastapoistumiskielto sekä peittää se, että hallitus on epäonnistunut nostamaan maan huonoa elintasoa.
Useimmat 10 vuotta vanhat puhelimet ovat epäcooleja mutta 50 vuotta vanhat Concorde, Saturn V -raketti ja maailman nopein SR-71 Blackbird -lentokone ovat yhä cooleja, koska ne ovat yhä teknologian kärkeä, TidBITS arvioi. Ratkaisevaa lienee, mitkä ulkoasut mielletään edistyksellisimmiksi.
Batman pelasti libertaaritaloustieteilijä Ludwig von Misesin kirjaston Itävallassa natseilta albumissa The Batman Chronicles #11. Robinin muistiinpanojen mukaan von Misesin autoritarismin vastaiset ajatukset olivat uhka natseille, Neuvostoliitolle ja nykyhallitusten lisääntyvälle sääntelylle. Robinin mukaan von Mises vastusti sosialismia kaikissa muodoissaan ja puolusti yksilönvapautta, sananvapautta ja ajatuksenvapautta kuten Batmankin.
Suomen ensimmäinen yleinen lainakirjasto oli vuonna 1794 Vaasan Luku-seuran kirjasto, joka lainasi kaikille kaupunkilaisille eikä vain osakkailleen. Helsingin kaupunginkirjasto perustettiin yksityisenä nimellä "Helsingin kansankirjasto" vuonna 1860 rahvaan sivistämiseksi. 1800-luvun lopulta alkaen julkinen sektori otti kirjastot haltuunsa, Yhdysvalloissa jo aiemmin.
Brasiliassa kolmikko vihittiin avioliittoon toukokuussa - juristit riitelevät, onko laissa lukumäärärajoituksia. Brittituomioistuin peruutti joulukuussa jenkkinaisen karkotuksen, koska tämä on efektiivisesti kolmen hengen avioliitossa brittien kanssa; maaliskuussa toinen määräsi lapselle kolme vanhempaa, lesboparin ja homoisän. Feminismi ja naisen itsenäisyys ovat polyamoristien motiiveja.
Maailman vanhimman yleisen kirjaston perusti liberaali valistusfilosofi Benjamin Franklin vuonna 1731. Se lienee vanhin yhä toimiva yleinen kirjasto, mutta sittemmin kadonneita julkisia ja yksityisiä kirjastoja on ollut aiemminkin muissa maissa. Julkisten kirjastojen poliittinen kirjasensuuri puhuttaa Suomessakin.
Viimeisimmät kommentit
16 tuntia 37 min sitten
yksi päivä 12 tuntia sitten
6 viikkoa 6 päivää sitten
7 viikkoa 21 tuntia sitten
7 viikkoa 23 tuntia sitten
7 viikkoa yksi päivä sitten
7 viikkoa yksi päivä sitten
7 viikkoa yksi päivä sitten
7 viikkoa yksi päivä sitten
7 viikkoa 2 päivää sitten