Painotuotteita on sensuroitu lähes aina, koska kirjoitettu teksti on poliittisista aseista kenties vaarallisin. Johan Gutenbergin keksittyä irtokirjasimet vuonna 1453 painotuotteet tulivat niin halvoiksi, että laajat kansanjoukot pystyivät hankkimaan itse tekstejä, mikä lienee luonut pohjan sivistyksen ja ajattelun nousulle, pian tuon jälkeen useissa eri maissa tapahtuneelle uskonpuhdistukselle ja myös vapauden ja kapitalismin nousulle.

Sananvapauden viholliset

Toimittajat ilman rajoja -järjestö rankkaa vuosittain maat sananvapauden mukaan (Press Freedom Index). Vuoden 2005 ykkössijalla olivat Suomi, Norja, Islanti, Alankomaat, Tanska ja Sveitsi. Seuraavat sijat menivät lähinnä Itä-Euroopan kapitalistisimpiin maihin, Uuteen-Seelantiin ja Ruotsiin.

Loppupää oli Pohjois-Korea (167.), Eritrea, Turkmenistan, Iran, Myanmar (Burma), Libya, Kuuba, Nepal, siis perinteisiä sosialistisia ja kommunistisia maita (Iran ja viime aikoina Nepalkin tosin lähinnä autoritaarisia ja Libyankin arabisosialismi on hieman hellittänyt). Muut kommunistimaat (Kiina, Vietnam ja Laos) olivat seuraavina, Laosin edellä tosin oli Irak mm. runsaiden toimittajakuolemien vuoksi. Huonoimmin sijoittunut taloudellisesti kapitalistinen valtio oli autoritaarinen Singapore (140.), tosin pisteissä kaukana häntäpäästä, merkantilistis-sosialistisen Venäjän tasoa.

Painovapauden historia

Tekstien ennakkotarkastus ja sen myötä niiden muuttaminen tai kieltäminen oli 1800-luvulle asti jossain määrin käytössä lähes kaikkialla. Eurooppa oli kuitenkin jakautunut moniin pieniin valtioihin, jopa melko itsenäisiin vasallikuntiin, minkä vuoksi täällä kansalaiset saattoivat kilpailuttaa valtioita ja pienempiä vasallikuntia muuttamalla maasta toiseen laajemman vapauden perässä. Tämän ansiosta lähes aina löytyi maita tai kreivikuntia, joissa uskon- ja ilmaisunvapaus oli laajempaa ja verotus kevyempää. Keskusvalta oli ohuinta Saksassa ja Italiassa, joissa yksittäiset kaupungit tai ruhtinaskunnat saattoivat toimia melko itsenäisesti kun taas Englanti ja kardinaali Richelieun ajoista myös Ranska olivat keskitetymmin hallittuja. Hollannin, Englannin ja Sveitsin vallankumousten jälkeen nämäkin maat olivat usein suhteellisia vapauden tyyssijoja. Tarpeen vaatiessa valistusajattelijat pakenivat maasta toiseen tai painatuttivat kirjojaan vapaammissa maissa salanimillä.

Kiinassa irtokirjasimet oli keksitty jo 1000-luvulla, mutta maa oli monoliittisen hallinnon alla, ja näin vailla valtioiden kilpailun tuomaa suojaa vapaus pystyttiin pitämään tukahdutettuna. Samanlaisen vapauden, ihmisoikeuksien, moniarvoisuuden ja eri mallien välisen kilpailun vastaisen uhan nykyaikana muodostavat ne, jotka haluavat EU:lle tai etenkin YK:lle tai uudelle ”maailmanhallitukselle” valtaa säätää muuta kuin kieltolakien maksimitasoja.

Painotaidosta valistusaikaan

Pian painotaidon keksimisen jälkeen itsenäiset ajatukset alkoivat levitä. 1500-luvuilla tapahtui uskonpuhdistuksia hyvin monessa maassa, Lutherkin naulasi 95 teesiään vuonna 1517 – hänestä kansan piti saada itse lukea Raamattua omalla kielellään. Meillä Ruotsissa Kustaa I Vaasa (kuninkaana 1523-60) sodassa velkaantunut irrottaessaan Ruotsin (ja Suomen) Kalmarin unionista, joten hän toteutti uskonpuhdistuksen vuonna 1527 voidakseen ottaa kirkon omaisuuden haltuunsa arvokkaita kuparikattoja myöten. Uskonpuhdistusta toteuttaakseen pappi Mikael Agricola loi Suomelle kirjakielen ja aapiskirjan (Abckiria, 1543). Nikolaus Kopernikus (1473-1543) osoitti maan kiertävän aurinkoa, ja hänen teoksensa levisivät painettuina, mm. Galileo Galilei joutui niitä myötäillessään inkvisition käsiin.

Itsenäisen ajattelun tila lisääntyi ja uudet ajatukset levisivät. 1600-luvulla liberaalit ajatukset valtasivat alaa laajemmin ja 1700-luvun Valistusaika oli klassisen liberalismin lopullinen läpimurto.

Valistusaika – vapauden aika

Valistusfilosofit olivat pääsääntöisesti laajalti yksilönvapauden kannalla mukaanlukien sananvapaus, painovapaus ja taloudellisen toiminnan vapaus. Globaali vapaa markkinatalous, kapitalismi – tosin nimellä Laissez faire, ”antaa mennä [vapaasti]” – oli siis tuolloin vapauden ja edistyksen erottamaton osa. Tosin ilmeisesti useimmat klassiset liberaalit kannattivat mm. joitain valtion rahoittamia infrastruktuurihankkeita – esim. viemäröintiä – vapaamatkustajaongelman vuoksi sekä verorahoitteisia tulonsiirtoja köyhille.

Luonnollisesti sukupuolten tasa-arvon, eläinten hyvinvoinnin ja orjuudenvastaisen taistelun uranuurtajatkin olivat pitkälti liberaaleja ja utilitaristeja.

Merkittävin antiliberaali ”valistusfilosofi” oli ”takaisin luontoon” –muotiaatteen luoja Jean-Jacques Rousseau, joka hegeliläisittäin uskoi kansan oikeaan, yksimieliseen tahtoon, mitä ei saisi väärillä mielipiteillä johtaa harhateille. Hegelin lukeutuminen libertaristisen Immanuel Kantin seuraajaksi onkin harhaanjohtavaa.

Vallankumousten aika – liberalismi käytännössä

Monin paikoin tapahtui vähittäisiä uudistuksia, mutta kenties ensimmäinen merkittävä liberaali vallankumous Britannian ulkopuolella tapahtui Pohjois-Amerikassa (1775-1783) pitkälti ranskalaisten ja brittiläisten (mm. John Locke) liberaalifilosofien aatteiden vaikutuksesta. Vilkkaan yrityselämän ja muutenkin hätkähdyttävän voimakkaan kansalaisyhteiskunnan myötä maahan tuli laaja lehdistö ja myös erinäisiä liberaaleja pamfletteja ja lentolehtisiä painettiin laajalti. Ei ihme, että tämän päivän totalitaariset valtiot yrittävät asettaa kapuloita kansalaisyhteiskunnan rattaisiin.

Yhdysvalloissa ei suostuttu tunnustamaan Britannian oikeutta verottaa maata tai periä tuontitulleja tai muutenkaan säännellä kansalaisten toimintaa, ainakaan ilman edustusta parlamentissa, ja lopulta vastarinta puhkesi vallankumoukseksi. Kirjoittamassaan USA:n itsenäisyysjulistuksessa (1.7.1776) kolmikymppinen Thomas Jefferson julisti kaikki ihmiset vapaiksi ja tasa-arvoisiksi. Tyhmempien valistamiseksi täsmensi tämän tarkoittavan myös orjuuden lakkauttamista. Julistusta pohtimassa oli ollut myös mm. liberaali filosofi, poliitikko ja tiedemies Benjamin Franklin, mutta osa kongressin muista perustajaisistä (Founding Fathers) pakotti Jeffersonin poistamaan täsmennyksen koko tekstin hylkäämisen uhalla.

Jefferson kuitenkin piti aina alkuperäistä versiota ainoana oikeana ja jatkoi orjuudenvastaista taisteluaan, joskin onnistui myöhemmin presidenttinäkin vain kieltämään orjien tuonnin. Hän myös katsoi, että orjien pitäisi saada palata Afrikkaan eikä jäädä nöyryyttävästi isäntiensä silmien alle. Häpeäkseen hän siksi ja heikon taloutensa vuoksi vapautti vain osan orjistaan, kouluttaen ensin heidät elämään vapaudessa. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin konservatiivisempi vallankumouskenraali George Washington.

Ranskan vallankumous 1789-94

Amerikan vallankumouksessa vapaaehtoisina brittejä vastaan taistelleet ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset veivät seuraavaksi vallankumouksen Ranskaan (1789) eräänä johtohahmonaan monien tulevien vallankumousten kenraali, markiisi Lafayette. Ennen kuin Lafayette antoi maailmankuulun Ihmisoikeuksien julistuksen maansa kansalliskokouksen hyväksyttäväksi, hän tarkastutti sen tekstin Jeffersonilla, joka oli tuolloin suurlähettiläänä Ranskassa, USA:n tärkeimmässä ulkomaassa. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo tarkoitti liberalismia, kuten Franklin, Jefferson, Lafayette, Voltaire, Immanuel Kant, Anders Chydenius, Adam Smith, Jeremy Bentham, Mirabeau ja lukemattomat muut klassiset liberaalit sen ymmärsivät.

Vallankumouksen ylin johtohahmo oli liberaalin taloustieteilijän (fysiokraatin) poika, kreivi Mirabeau. Valitettavasti hän yllättäen kuoli 2.4.1791 ja pian vallankumous luisui liberaalien käsistä päätyen lopulta sosialistista retoriikkaa harjoittavien totalitaristien, Jakobiinipuolueen vasemmistosiiven (”Vuoripuolueen”) valtaan. Heidän johtajansa Maximilien Robespierre oli Rousseaun perillinen ja piti kiivaita puheita mm. yksityisomaisuutta vastaan, joskaan ei uskaltanut toteuttaa epäsuosittuja esisosialistisia ajatuksiaan käytännössä. Sen sijaan käynnistyi valtaisa verenvuodatus, ja lopulta Robespierre teloitutti giljotiinillä erotuksetta kuningasmielisiä ja liberaaleja vallankumouksellisia. Tämä myös loi vallankumoukselle huonoa mainetta ja sai monet itsevaltiaat turvautumaan sitäkin kovempiin otteisiin liberalismia vastaan. Amerikan vallankumous silti periytyi moneen muuhunkin maahan etenkin Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa ja sitäkin useampaan epäonnistuneeseen yritykseen.

Robespierre saatiin lopulta kaadettua vuonna 1794, minkä jälkeen valta siirtyi lähinnä opportunisteille, kunnes Mirabeaun jälkeisessä kaaoksessa syttyneet sodat nostivat Napoleonin valtaan ja jouduttiin odottamaan seuraavia liberaaleja vallankumouksia (1830 ja 1848). Vuoden 1830 vallankumouksessa Lafayettella oli yhä keskeinen rooli, jälkimmäisen yhteydessä Marx ja Engels julkaisivat Kommunistisen manifestin, tosin ilman suurempaa huomiota.

Liberalismin nousu ja tuho

Vuoden 1848 jälkeen liberalismi vähitellen vei voiton ja seurasi vapauden ja globalisaation aikakausi pitkälti ilman rajoituksia ihmisten tai tavaroiden liikkumiselle, tietysti maakohtaisesti vaihdellen. Sosialismi kuitenkin vähitellen levisi ja sen rinnalle kosmopoliittisuuden ja kapitalismin vihaajana nousi myös kansallisvaltiopohjainen nationalismi johtohahmonaan Preussin kansleri Bismarck, joka militarisoi maansa ja otti sen tueksi käyttöön omavaraisuusideologian, kehitti ensimmäisenä maailmassa maataloustuen ja sosiaaliturvan, kohotti maan ympärille tullimuurit, otti käyttöön asevelvollisuuden (joka oli keksitty Robespierren Ranskassa 23.8.1793) ja sai vähitellen seuraajia: maailma alkoi valmistautua ensimmäiseen maailmansotaan. Omavaraisuuden tarpeesta tuli itseään toteuttava ennustus: ”Jos kauppiaat eivät ylitä rajoja, sotilaat ylittävät”.

Myös jyrkillä suhdannevaihteluilla oli vaikutuksensa kapitalismin epäsuosioon. Niitä voimistivat hintojen ja palkkojen jäykkyydet, kultakanta ja ilmeisesti myös eräät tullikäytännöt sekä pääomamarkkinoiden kehittymättömyys.

Oli kestävä vuosisata, ennen kuin globalisaatio palautuisi läheskään samoihin mittoihin. Toisaalta nyt liberalismi on monella tapaa vahvempikin kuin tuolloin: ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisempia, imperiumit eivät enää sääntele tukahduttavasti siirtomaiden elämää ja taloutta (osa sääntelee itse pahemmin), liberalismin suojana ovat perustuslait ja laaja demokratia jne.

Chydenius Suomen painovapauden esitaistelijana

Britanniassa liberaalifilosofi, runoilija John Milton vaati painovapautta teoksessaan Areopagitica vuonna 1644. Se toteutui periaatteessa vuonna 1695, joskin voimakas jälkisensuuri jäi. Yhdysvalloissa perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä (1791) jopa ennakolta kiellettiin hallitusta säätämästä mitään lakia, joka rajoittaisi sananvapautta tai painovapautta, vaikka moni myöhempi, nykyinenkin laki on silti jossain määrin tällaiseksi tulkittavissa.

Vuonna 1766 kokkolalainen valistusfilosofi ja valtiopäivämies Anders (Antti) Chydenius sai Ruotsissa aikaan maailman edistyksellisimmän painolain, joka vapautti ennakkosensuurista kaiken paitsi uskonnolliset ja ulkomaiset painotuotteet. Tuolloin ja nyt sananvapaus on kulkenut pitkälti käsi kädessä painovapauden kanssa, myös nimellä lausuntovapaus. Tosin kuningas Kustaa III kaappasi vallan valtiopäiviltä vuonna 1772 ja kumosi painovapauden.

Tsaarin ajan lait

Vuosina 1809-1917 Suomi oli Venäjän vallan alla. Vuoteen 1905 asti (tosin 1865-7 ennakkosensuuri oli lakkautettu) paikalliset painoasiamiehet tarkastivat painotuotteet, mutta julkaisija saattoi valittaa painoasiain ylihallitukselle. Ylihallitus tai kenraalikuvernööri viime kädessä varoitti tai lakkautti lehtiä, mm. nuorsuomalaisten pää-äänenkannattaja Päivälehden moneen kertaan ensimmäisen sortokauden 1899-1905 aikana. Viimeisen lakkautuksen jälkeen lehti perustettiin uudelleen nimellä Helsingin Sanomat. Monet nyttemmin keskustalaiset tai sitoutumattomat lehdetkin olivat tuolloin vielä nuorsuomalaisia ja siksi ankaran valvonnan alla. Kirjakaupat, kirjastot ja muu vastaava toiminta olivat myös luvanvaraisia.

Painovapaus 1905

Venäjän hävisi yllättäen Japanille sodan vuonna 1905, mikä viimeisenä pisarana sai kansalaisyhteiskunnan liikkeelle vaatimuksin, lakoin ja mielenosoituksin. Loppuvuodesta Suomessakin oli vastaavaa, mm. suurlakko.

Tällöin oppositiossa olleet perustuslailliset kokivat hetkensä tullen, ja heidän henkinen johtajansa Leo Mechelin kirjoitti julistuksen, jonka tsaari sisällytti 4.11.1905 antamaansa Marraskuun manifestiin. Julistus sisälsi vaatimukset eduskuntauudistuksesta, paino-, lausunto-, yhdistymis- ja kokoontumisvapaudesta sekä ennakkosensuurin välittömästä päättymisestä. Viimeksi mainittu toteutui heti ja muut periaatteessa seuraavana vuonna, kun perustuslailliset menestyivät vaaleissa ja perustivat Mechelinin johtaman hallituksen, jonka perustuslait näistä kaikista hyväksyttiin. Tosin myöhempiä, yksityiskohtaisempia lakeja ei enää saatu hyväksytetyiksi, minkä vuoksi viranomaisille jäi etenkin yhdistysten rekisteröinnissä paljon poliittista pelivaraa vuoden 1919 lakiin (4.1.) asti, ja toisena sortokautena 1908-17 muissakin suhteissa valtion otteet jälleen kiristyivät.

Nykyinen painovapaus

Itsenäisyyden aikana on periaatteessa vallinnut painovapaus, etenkin ennakkosensuurista, sotasensuuria (1939-47) lukuunottamatta. Käytännössäkin rajoituksia on pääosin lievennetty, esim. epäsiveellisen materiaalin osalta. Etenkin 30-luvulla toisinaan kiellettiin yhteiskuntajärjestystä tai kristinuskoa pilkkaavia tekstejä, etenkin vasemmistolaisia. Suomettumisen aikana vallitsi itsesensuuri, jolloin lehdet ja kustantamot välttivät julkaisemasta sosialismia arvostelevia tai Neuvostoliiton todellisuudesta kertovia tekstejä. Poikkeustapauksissa usein vasemmistopuolueet tai presidentti Urho Kekkonen nostivat metelin. Esim. Kalevi Sorsan toiveesta SDP:tä lähellä oleva kustannusosakeyhtiö Tammi jätti Aleksander Soltshenitsynin Vankileirien saariston julkaisematta. Tammi tosin oli julkaissut muita Neuvostoliittoa arvostelevia tekstejä. Merkkitapauksia olivat myös jumalanpilkkatuomiot, joita saivat mm. Hannu Salaman kirja Juhannustanssit (1968) ja Harro Koskisen taideteos Sikamessias.

Vielä nytkään kansanryhmää vastaan kiihottavaa materiaalia ei saa julkaista ja tekijänoikeuksien suojaa ei saa rikkoa. Lisäksi paino- ja sananvapautta rajoittavat mm. pykälät herjauksesta, solvaamisesta ja yksityisyyden suojasta ja epäsiveellisyydestä. Myös ”jumalanpilkkakiellosta” eduskunta halusi vielä äskettäinkin säilyttää lievennetyn version.

Nyt sananvapaus – tai oikeammin painovapaus – on noussut kansainvälisesti erityisen ajankohtaiseksi tanskalaislehden julkaistua pilakuvia profeetta Muhammedista ja herätettyä monien muslimihallitusten vihan.

Linkkejä:
Kotimainen kirjasensuuri ja sensuuriin historia Suomessa
Press Freedom Index (2005)
VA: Jumalanpilkan historia
VS: Muhammedin pilakuvat – Tanskassa sananvapaus, Suomessa ei?