Ranskan vallankumous (1789–1799) oli liberaalien vallankumous 1789-92, jonka äärivasemmistolainen Vuori-puolue kaappasi vuosina 1792-93 ja muutti punaiseksi terroriksi 1793-94 tappaen useimmat liberaalit ja muut vastustajansa.
Liberaali vallankumous
Ranskan vallankumous 1789-1799 oli Yhdysvalloista kopioitu ja Thomas Jeffersonin sekä Benjamin Franklinin Pariisin salongeissa ennalta kiihottama. Ihmisoikeuksien julistuksen pohjana käytettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta, ja julistus tarkastutettiin Jeffersonilla ennen sen hyväksymistä. Vallankumouksen ensi vuodet 1789-1792 olivat melko liberaaleja, samoin sen johtohahmot Mirabeau, Lafayette, Condorcet ym. 
Äärivasemmiston vallankaappaus
Vuosina 1792-1793 äärivasemmistolaisen Vuoripuolueen Danton, Marat, Robespierre ja Saint-Just pääsivät vähitellen valtaan ja vallankumouksesta tuli erityisen verinen. Muun muassa ”syyskuun murhat” -terrori 2.-6.9.1792 olivat vähintäänkin heidän innoittamiaan. 1793 Robespierre nousi Dantonia vastaan, ja sittemmin Robespierre oli suurin piirtein diktaattori triumviraattitovereinaan Saint-Just ja Couthon. Dantonin lisäksi liberaalit, mm. girondistit ja Condorcet, teloitettiin sikäli kun eivät paenneet tai piiloutuneet.
Mestauslavan edessä girondistijoukko lauloi kaulojensa katkeamiseen asti: ”Mieluummin kuolema kuin orjuus! Se on ranskalaisten tunnuslause!’’” (”Plutôt la mort que l’esclavage”). Vuonna 1795 heidät julistettiin vapauden marttyyreiksi.
Vastavallankaappaus ja konservatismin synty
Vuonna 1794 viimein Robespierre syöstiin vallasta ja teloitettiin pääliittolaisineen ja vallankumous palasi maltillisemmille mutta vähemmän ideologisille, osin konservatiivisillekin linjoille kunnes päätyi lopulta Napoleonin käsiin.
Robespierren oppi-isä oli toinen esisosialisti, Jean-Jacques Rousseau, ehkä tunnetuin valistusajan ei-liberaali filosofi. Häntä nimitetäänkin usein vastavalistuksen käynnistäjäksi eikä valistusfilosofiksi. Rousseau (kuoli ennen kumousta), Robespierre ja Saint-Just hyökkäilivät yksityisomistustakin vastaan mutteivät saaneet tälle kannatusta, vaan vallankumouksen julistus yksityisomistuksen pyhyydestä ja koskemattomuudesta suurin piirtein piti. Danton ja Marat olivat hekin vuoripuolueesta mutteivät samalla tavoin sosialisteja.
Vuoripuolueen terrorikausi synnytti Ranskan ulkopuolella vastareaktiona nykyaikaisemman konservatismin, jonka isiä olivat mm. vastavalistusta edustaneet konservatiivi-rojalisti Joseph de Maistre sekä Edmund Burke, jotka kumpikin suhtautuivat vallankumoukseen alussa myönteisesti.
Oikeisto ja kaksi vasemmistoa
Kansalliskokouksessa ääriradikaalit istuivat korkeimmilla penkeillä vasemmalla, mistä heille tuli nimitys Vuori-puolue (”montagnardit”).
Oikealla olivat konservatiivit, monarkistiset feuillantit.
Tässä välissä istui maltillinen vasemmisto, liberaalit, jotka kannattivat ihmisten itsemääräämisoikeutta, vaihtelevasti mutta pääsääntöisesti lähes kaikessa taloudesta yksityiselämään kuten klassiset liberaalit ja valistusajattelijat yleensäkin.
Liberaalit eivät olleet mikään puolue, mutta merkittävin koalitio heistä oli girondistit, joiden moni johtohahmo oli Gironde-departementista. Girondistien liittolaisissa oli monia muitakin merkittäviä liberaaleja vallankumousjohtajia oli kuten Condorcet.
Käsitteet ”oikeisto” ja ”vasemmisto” syntyivät tuolloin. Oikeisto tarkoitti siis konservatiiveja, maltillinen vasemmisto klassisia liberaaleja ja äärivasemmisto äärivasemmistolaista Vuori-puoluetta, jossa oli sosialistien (Robespierre, Saint-Just) lisäksi muuta äärivasemmistoa (Danton, Marat).
Hyvä ja paha vallankumous
Vuoripuolue sai myös aiemmin liberaalien johtaman Jakobiiniklubin haltuunsa. ”Jakobiini” ei silti ole samalla tapaa äärivasemmistolaisen synonyymi vaan kaksimerkityksinen, ensin liberaaleihin ja sittemmin äärivasemmistoon viittaava.
Vallankumouksen paha maine koski nimenomaan äärivasemmiston ”palatsivallankaappausta” ja sen toimeenpanemaa verilöylyä ja diktatuuria, ei liberaalien suorittamaa alkuperäistä vallankumousta, vaikka konservatiivit ja sosialistit ovatkin yrittäneet sekoittaa näitä käsitteitä toisiinsa.
Sosialisti Rousseau (1712-1778)
Historioitsijoiden kesken on laaja konsensus siitä, että Robespierre (”Rousseaun verinen käsi”) ja Saint-Just olivat monia valistusajatuksia vastaan hyökänneen esisosialisti Jean-Jacques Rousseaun seuraajia. Itse asiassa he jopa oikeuttivat totalitarismiaan ja diktatuuriaan Rousseaun ihmisoikeuksia vähättelevillä ja läpitunkevaa ideologista vallankäyttöä suosivilla ajatuksilla.
Rousseaun mukaan kansan enemmistön tahto oli eri asia kuin myyttinen ”yleistahto”, jota jopa yksi ainoa yksilö (vrt. Robespierre) saattaisi voida tulkita. Rousseau myös katsoi sensuuria tarvittavan, jottei kansa ”vieraantuisi” yleistahdosta. Siinä missä valistusfilosofit asettivat järjen, vapauden ja kirjoitetun lain etusijalle ja kyseenalaistivat uskomukset, kun taas Rousseau vetosi vaistoihin ja ”hyveen” mielivaltaan ja suoritti ensimmäiset merkittävät hyökkäykset valistusta vastaan, uskonnollisin motiivein.
Valtiotieteilijä J. S. Moloy kirjoitti: ”1900-luku lisäsi natsismin ja stalinismin jakobinismin rinnalle luetteloon kauhuista, joista Rousseauta voidaan syyttää … Rousseaun katsottiin puolustaneet juuri sellaista ihmismielen peukalointia, jota 1900-luvun puolivälin hallinnot yrittivät toteuttaa.”
Benjamin Constant arvosteli Rousseauta seuraajineen kaiken alistamisesta kollektiiviselle tahdolle ja yksilövapauksien alistamisesta sosiaaliselle voimalle. Rousseau ei katsonut kansalaisoikeuksiakaan tarvittavan.
Purevan terävä liberaali Voltaire oli ”takaisin luontoon” –mytologiastaan tunnetuksi tulleen Rousseaun kärkkäimpiä arvostelijoita. Tosin senkin ajatuksen kirjoituskilpailun voiton tuottavasta taktiikasta Rousseau sai Diderot’lta aiottuaan itse kirjoittaa kehitystä puolustavan esseen, ja teki sitten tuosta ”jalosta villistä” ihmisestä esisosialistisen ideologiansa kulmakiven.
Liberaaliradikaali markiisi de Condorcet
Jo 25-vuotiaana Ranskan tiedeakatemiaan valittu Condorcet (1748-1793), oli orjuudenvastainen aktivisti, naisten tasa-arvon esitaistelija jo ennen Mary Wollstonecraftia, kaikkien etnisten ryhmien tasa-arvon ja vapaan markkinatalouden puolustaja – julkisella koululaitoksella kuitenkin – matemaatikko, yhteiskuntatieteilijä ja Condorcet’n paradoksista tunnettu vaaliteoreetikko. Tieteilijänä hän oli työskennellyt Amerikan (1776) ja Ranskan (1789) vallankumousten isiin kuuluneen Benjamin Franklinin kanssa.
Condorcet oli johtavia vallankumouksellisia. Hän johti perustuslakia säätävää kokousta, johon hänet valittiin Pariisin edustajaksi vuonna 1791, samoin sen sihteeriksi. Myös hänen koulutusjärjestelmänsä hyväksyttiin. Hän laati perustuslaista luonnoksen, jota kuitenkin muutettiin Vuoripuolueen saatua ylivallan.
Vaikka Condorcet kannatti kuninkaan tuomitsemista, hän monen muun liberaalin tavoin vastusti kuolemantuomiota, mikä kasvatti radikaalimman Vuoripuolueen suosiota. Tämän saatua vallan lopulta Condorcet määrättiin pidätettäväksi 3.10.1793 ja hän pakeni maan alle.
Maan altakin Condorcet julkaisi vielä radikaaleja teoksiaan, mutta kiinnijäämisen näyttäessä todennäköiseltä hän yritti 25.3.1794 paeta Pariisista. Tällöin hänet vangittiin, ja hän kuoli 27.3., mahdollisesti ottamalla myrkkyä tai sitten hänet murhattiin, koska hän oli liian rakastettu tullakseen teloitetuksi.
Viitteitä ja lisätietoja:
Ranskan suuri vallankumous (Liberalismi.net)
Vapaasana.net 